Pro valitsi tänä syksynä itselleen uuden edustajiston, joka vastaa hyvin liiton jäsenkuntaa niin ikä- kuin sukupuolijakaumaltaan. Edustajien keski-ikä on 51,5 vuotta.
Edustajistoon äänestettiin sata varsinaista jäsentä ja sata yleisvarajäsentä. Varsinaisista jäsenistä 41 on viime vaaleihin verrattuna uusia. Valituista 57 on naisia ja 43 miehiä.
– Kyseessä on jäsenten suora vaali, eli se heijastaa todella hyvin Pron jäsenkuntaa. Esimerkiksi naisia on jäsenistä vähän päälle puolet, samoin kuin edustajista, järjestöpäällikkö Pasi Nieminen sanoo.
Edustajistovaali ei aktivoi äänestäjiä
Niemisen mukaan vaalijärjestelyt sujuivat kitkattomasti. Esimerkiksi äänestyksessä käytössä olleeseen vahvaan tunnistautumiseen on jo totuttu, eikä vaalien tietotekniseen puoleen liittyen tule enää juuri kysymyksiä.
– Äänestysaktiivisuus tietenkin voisi olla parempi, mutta sama ongelma on muissakin liitoissa hallinnon vaaleissa. Voi olla, että Suomessa tapahtunut yhteiskunnallinen muutos myös passivoi ihmisiä. On ollut veronkorotuksia ja yt-neuvotteluita, Nieminen pohtii.
Edustajisto on Pron korkein päättävä elin. Se vahvistaa liiton toimintalinjat ja tilinpäätöksen sekä päättää jäsenmaksusta ja jäsenyhdistyksille palautettavasta jäsenmaksuosuudesta.
Edustajisto kokoontui marraskuussa ensimmäiseen kokoukseensa, jossa valittiin puheenjohtajisto sekä liitolle puheenjohtaja ja hallitus. 20-henkisestä hallituksesta kymmenen on miehiä, kymmenen naisia. Hallituksen keski-ikä on 53,8 vuotta, ja uusia hallituksen jäsenistä on viisi.
Halu vaikuttaa
Yksi edustajiston vastavalituista jäsenistä on teollisuussektorilta mukaan äänestetty Markus Mäkinen. Hän toimi edustajistossa myös kaudella 2016–2020, ja kaudella 2021–2024 varaedustajana.
– Väliin tuli työpaikan ja paikkakunnan muutto, jonka vuoksi en ehtinyt tehdä itseäni riittävän tunnetuksi uudella paikkakunnalla, lääketeollisuusyhtiö Bayerissa tuotannon työnjohtajana työskentelevä Mäkinen kertoo.
Mäkinen kertoo olleensa aina kiinnostunut vaikuttamisesta ja halunneensa olla mukana toiminnan ytimessä. Prossa hän on ollut aktiviinen Toimihenkilöunionin ajoista asti. Mäkinen on toiminut muun muassa työpaikkayhdistysten hallituksissa, työpaikkojensa luottamusmiehenä ja varaluottamusmiehenä.
– Ajattelen, että jos ei äänestä, on turha valittaa. Ja jos on mahdollista päästä päättämään asioista, mene ja päätä.
Pron toiminnassa Mäkinen pitää tärkeänä sekä jäsenmäärän kasvattamista ja jäsenpidon parantamista, että liitossa aktiivisesti toimivien ihmisten määrän lisäämistä. Erityisesti liiton ja edustajiston tulisi houkutella riveihinsä nuoria.
– Olin ensimmäisen edustajistokauteni alkaessa 33-vuotias. Nyt olen yli 40, mutta silti yksi edustajiston nuorimmista. Nuorissa on tulevaisuus, mutta heidän aktivoimisensa on hankalaa. Sen ikäryhmän elämä on kovin hektistä. Miten saisimme heidät käyttämään hieman aikaa tekemään hyvää niin itselle kuin muillekin ihmisille, Mäkinen miettii.
Edustajat ajan hermolla
Edustajiston toimikausi kestää neljä vuotta, ja se kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Pesti vaatii kuitenkin työtä myös kokousten välissä.
– Pitää olla ajan hermolla ja seurata mitä tapahtuu. Koska minut valittiin teollisuussektorin vetäjäksi, keskustelen eri sektorien vetäjien kanssa ja pidämme sektorin välikokouksia, joissa valmistelemme edustajistokokoukseen vietäviä asioita, Mäkinen kertoo.
Selkeyttämistä vaativat Mäkisen mukaan esimerkiksi sektorien väliset hallitusvalinnat. Niiden pohtimiseen ei tällä kertaa jäänyt Mäkisen mielestä riittävästi aikaa, ja valinnat jouduttiin tekemään äänestämällä.
Edustajiston työhön vaikuttavat väistämättä hallituksen ajamat työelämäheikennykset. Ne tulevat Mäkisen mukaan näkymään erityisesti työehtosopimusneuvotteluissa, joissa muutoksille haetaan kompensaatiota palkankorotusten muodossa.
– Monta vuotta on menty maltillisilla korotuksilla ja ihmisten ostovoima on laskenut. Siksi palkankorotusten on nyt oltava suuremmat kuin aikaisemmin, Mäkinen sanoo.
Sata samanhenkistä ihmistä
Mäkisen mukaan on arvokasta, että Prossa on jäsenten suoraan valitsema edustajisto ajamassa jäsenten haluamia asioita.
– Meitä on laidasta laitaan henkilöitä viideltä eri sektorilta, ja edustamme noin 120 000 jäsentä. Se on iso vastuu, Mäkinen sanoo.
Edustajiston melko suurta vaihtuvuutta Mäkinen pitää hyvänä asiana. Edustajalla on hyvä olla kokemusta, mutta samalla uudet jäsenet voivat tuoda asioihin uutta näkemystä. Mäkiselle itselleen edustajiston toiminta ja osa ihmisistäkin on jo tuttuja neljän vuoden takaa.
– Tuntuu, etten olisi edes ollut pois. Edustajistokokouksessa oli tosi kotoisa tunnelma, monet tulivat heti moikkaamaan ja toivottamaan tervetulleeksi takaisin. On hienoa, että meitä on siellä sata samanhenkistä ihmistä ajamassa asioita.