Eläkeratkaisujen aikajana
Talvi 2013-2014
Työmarkkinajärjestöt aloittavat neuvottelut eläkeuudistuksesta.
Syksy 2014
Neuvottelutulos eläkeratkaisusta.
2014–2015
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja ja valmistelee ehdotuksen eläkelaiksi.
Syksy 2015
Uudistusehdotukset viedään 2015 eduskuntavaalien jälkeen päätettäväksi uudelle eduskunnalle
Vuosi 2016
Ministeriö valmistelee uudistuksen toimeenpanoa.
Tammikuu 2017
Uusi laki tulee voimaan tammikuussa 2017.
Pro Uutiset / Katja Palhus
Onko oikea ikä jäädä eläkkeelle jossain 63 ja 68 ikävuoden välillä kuten nykyään? Vai onko oikea aika säädettävä lailla esimerkiksi 65 vuoteen? Suomessa suunnitellaan eläkeuudistusta vuonna 2014.
– Vaatimukset eläkeiän nostosta ovat turhia, sanoi Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Anna-Maija Lehto Pro Uutisille syksyllä 2013.
Eläkkeellesiirtymisiän odote on noussut nopeammin kuin on odotettu, Lehto kertoo kesäkuussa 2013 julkistetusta Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta.
Vuonna 2009 arvioitiin, onko vuoden 2005 eläkeuudistus onnistunut työurien pidentämisessä. Tavoitteeksi asetettiin, että 25-vuotiaalle lasketun eläkkeelle-siirtymisiän odotteen pitäisi olla vähintään 62,4 vuotta vuonna 2025.
Nykyinen 25-vuotias on töissä 60,9-vuotiaaksi asti, kertoo kesällä 2013 julkaistu eläkkeellesiirtymisiän odote. Nyt ollaan siis enää 1,5 vuoden päässä vuodelle 2025 asetetusta tavoitteesta.
Miksi eläkkeelle siirrytään yhä vanhempana?
Vanhimmat palkansaajat käyvät töissä yhä pidempään.
– Työllisyysaste on noussut hurjasti 60-vuotiailla, se on tänä vuonna 44 prosenttia. Lisäksi työ on kokoaikatyötä, eikä osa-aikatyötä.
Eläkeikäisten työssäkävijöiden joukko on noussut tyhjästä noin 50 000 henkilöön, kertoo tutkimuspäällikkö Lehto. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa kysytään joka kuukausi työssäkäynnistä. Tutkimuksessa ovat mukana myös eläkeikäiset aina 74 ikävuoteen asti.
– Näin suuren joukon työllisyys on kansantaloudellisesti aika tärkeä asia. Sitä ei kuitenkaan huomioida lainkaan eläköitymistilastoissa.
Eläkeläisen kannattaa käydä töissä, sillä palkka ei pienennä eläkettä. Työnantajakin maksaa eläkeläisen palkasta vain 1,5 prosenttia eläkemaksua.
– Joustava eläkkeelle siirtymisikä saa monet jatkamaan töissä 68-vuotiaaksi. Se kertoo vahvasta sitoutumisesta ja työmotivaatiosta, Lehto toteaa.
Neuvottelut eläkeuudistuksesta lähtökuopissa
Ilouutinen työurien pitenemisestä etuajassa on saanut nuivan vastaanoton.
– Vaikuttaa siltä, että nyt halutaan pimittää nämä todelliset tilastot ja todellinen kehitys, jotta saadaan eläkeiän alaraja nousemaan, tutkimuspäällikkö Anna-Maija Lehto sanoo.
Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän raportin mukaan tehdyt uudistukset eivät vielä riitä vuodelle 2025 sovitun tavoitteen toteuttamiseksi. Valtiovarainministeriön ylijohtajan Jukka Pekkarisen työryhmän selvitys julkistettiin lokakuussa 2013.
Työmarkkinakeskusjärjestöt aloittavat keskustelut eläkeuudistuksesta viimeistään alkuvuonna 2014. Neuvotteluista odotetaan tuloksia syksyllä 2014.
Katso tutkimuspäällikkö Lehdon haastattelu: