Hyppää pääsisältöön

Fazer avaa kauramyllyn Lahdessa

– Myllärit on valittu tehtaan teknisestä väestä ja koulutettu Sveitsissä, kertoo myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka.

Pro Uutiset/Katja Palhus

Korkea myllyrakennus seisoo nyt valmiina Lahden Oulaisten alueella Kärpäsessä, kylki kyljessä Fazerin leipomon ja Fazer Myllyn tehtaiden ja toimitilojen kanssa.

– Uusia myllyjä avataan vain kerran työuran aikana, myhäilee myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka kahdeksan miljoonan investointia.

Fazerin mylly on jauhanut ruista ja vehnää Lahdessa jo neljäkymmentä vuotta. Tänään keskiviikkona käynnistyy virallisesti myös kauramylly.

Uuden tuotantolaitoksen lähtötuote on raakakaura, josta tehdään kaurahiutaleita, kauralitisteitä ja kaurajauhoa. Tulevaisuudessa valmistetaan myös vehnä- ja ruishiutaleita. Myllyn tuotteita käytetään puuroihin, mysleihin, patukoihin ja leipiin.

Kauraa Aasiaan asti

Yli puolet Fazerin Myllyn tuotannosta Lahdesta menee vientiin. Ruista ja vehnää viedään jo nyt pariinkymmeneen EU-maahan sekä kauemmas Etelä-Koreaan, Japaniin ja Taiwaniin.

– Olisi pitänyt jo kauan sitten jalostaa kaura hiutaleeksi vientiin, johtaja Pekka Mäki-Reinikka toteaa nyt.

Raakakauran vientimarkkinoita Suomi jo hallitsee yhdessä Kanadan ja Ruotsin kanssa.

Kauran kysyntä on Euroopassa ja Venäjällä kasvussa.

– Kaura on monipuolinen ja trendikäs kasvisruoka-aine, ja kun EU hyväksyi kaksi uutta terveysväittämää kaurasta, oli aika investoida, toteaa Mäki-Reinikka.

Kaura on vatsaystävällistä ja se sisältää muun muassa beetaglukaania, joka EU:n hyväksymän terveysväittämän mukaan auttaa hallitsemaan kolesterolitasoa.

Myllärin oppia Sveitsistä

Kauramylly on työllistänyt viisi henkilöä.

– Myllärit on valittu tehtaan teknisestä väestä ja koulutettu Sveitsissä. Suomessahan ei ole teollista myllykoulutusta, vaan oppi keskittyy Sveitsiin, Saksaan ja Britanniaan, kertoo Pekka Mäki-Reinikka.

Myllyä on jo ajettu ja testattu kesällä. Fazerin kaurahiutaleet on juhannuksesta asti valmistettu omassa myllyssä.

Alueella työskenteleville uuden rakennuksen valmistuminen merkitsee rakennustyömaan äänien ja liikenteen hiljenemistä. Uusi investointi ilahduttaa toimihenkilöitä.

– Hyvältä tuntuu, että liiketoiminta Lahdessa lisääntyy, toteaa toimihenkilöiden luottamusmies Sari Kaarela.