Hyppää pääsisältöön

Haitallinen kuormitus toi sakkoa toiminnanjohtajalle

Työn järjestelyihin liittyviä kuormitustekijöitä ei korjattu, vaikka ne olivat työnantajan tiedossa. Tuomio tuli.

Pro Uutiset / Aluehallintoviraston tiedote

Säätiön toiminnanjohtajan sai työturvallisuusrikoksesta 15 päiväsakon sakkorangaistuksen ja säätiö tuomittiin 3 000 euron yhteisösakkoon Hyvinkään käräjäoikeudessa helmikuun alussa 2015.

Haitallista kuormitusta koskevia oikeustapauksia on toistaiseksi hyvin vähän, toteaa työsuojelun asiantuntija Tarja Korkalainen Ammattiliitto Prosta.

– Yhteisösakon tuomitseminen sitäkin harvinaisempaa, hän kertoo. Työkuormituksen hallinta, stressioireet ja jaksaminen ovat kuitenkin myös yleisin Pron jäseniä koskeva työsuojeluasia.

– Asiasta kysytään ja keskustellaan jokaisessa jäsen- ja luottamushenkilötapaamisessa ja -koulutuksessa. Jaksamisongelmista kysytään usein myös Pron neuvontapalveluissa.

Työterveyshuolto suositteli toimia

Hyvinkäällä toimivan säätiön työntekijöiden haitallinen kuormitus nousi esiin työterveyshuollossa. Työterveyshuolto oli selvittänyt vuosina 2011–2012 työpaikan tilannetta ja havainnut etenkin työn järjestelyihin liittyviä kuormitustekijöitä. Työterveyshuolto oli suositellut kuormituksen ehkäisemiseksi muun muassa työnkuvien selkeyttämistä, tiedonkulun tehostamista ja asioiden jatkotyöstämistä työpaikalla. Säätiön toiminnanjohtaja ei kuitenkaan ryhtynyt toimeen.

Oikeus katsoi, että toiminnanjohtaja oli saanut työn kuormitustekijät ja niistä aiheutuvat terveysriskit tietoonsa viimeistään työterveyshuollon selvitysten jälkeen. Hän ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Toiminnanjohtaja oli oikeuden mukaan tahallisesti laiminlyönyt velvollisuutensa ryhtyä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi ja vähentämiseksi. Esimies oli antanut henkilökunnan altistumisen terveyttä vaarantavalle kuormitukselle jatkua pitkään, ja siitä on voinut aiheutua terveydellistä haittaa työntekijöille. Toiminnanjohtaja oli myös laiminlyönyt työsuojelun toimintaohjelman ja riskinarvioinnin tekemisen.

Työnantajan puututtava henkiseen kuormitukseen

Kun työnantaja on saanut tiedon työntekijöiden terveyttä vaarantavasta kuormittumisesta, on velvollisuus ryhtyä toimiin, muistuttaa työsuojelulakimies Tanja Välke Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tieto kuormittumisesta tulee yleensä työterveyshuollolta tai henkilöstön edustajalta. Työnantajan tulee selvittää ja tunnistaa, mitkä kuormitustekijät aiheuttavat vaaraa, ja ryhtyä käytettävissä olevin keinoin toimiin vaaran vähentämiseksi. Velvollisuus ei koske vain fyysistä työympäristöä vaan myös työpaikan psykososiaalisia kuormitustekijöitä, kuten epäasiallista vuorovaikutusta sekä epäselviä vastuita ja työtehtäviä.