Haapajärvi kertoo odottavansa innolla mahdollisuutta tehdä töitä palkansaajien ja ammattiyhdistysliikkeen aseman parantamiseksi eurooppalaisella tasolla sekä prolaisten näkemyksien esiintuomista kansainvälisissä päätöksenteon pöydissä.
– Euroopan unionin merkitys tavallisen palkansaajan työehtojen toteutumiselle kasvaa päivä päivältä, tässä prosessissa suomalaisen ay-liikkeen pitää olla vahvasti mukana vaikuttamassa, Haapajärvi sanoo.
Ensimmäisenä uuden kv-asioiden päällikön työpöydällä ovat Euroopan unionin parlamenttivaalit. Tulevalla parlamenttikaudella keskiössä ovat vihreän siirtymän edistäminen oikeudenmukaisesti, sosiaalisen pilarin vahvistaminen ja tekoälysääntelyn edelleen kehittäminen työntekijöiden näkökulmasta. Seuraavan viiden vuoden aikana ratkaistaan se, jatkaako EU kestävän kehityksen edelläkävijänä globaalilla tasolla.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoo, että Haapajärven valintaan vaikuttivat hänen monipuoliset ja laajat verkostonsa sekä koti- ja ulkomailla.
– Hänellä on korkea motivaatio ja halu uudistua ja ottaa vastaan uusia haasteita, joita Pron laaja ja monipuolinen kansainvälinen toiminta tuo mukanaan, Malinen sanoo.
Haapajärvi on aiemmin työskennellyt pääministeri Sanna Marinin valtiosihteerinä, SDP:n hallitusryhmän sihteerinä, liikenne- ja viestintäministeriössä erityisavustajana sekä Ammattiliitto Prossa elinkeino- ja ympäristöpoliittisena asiantuntijana. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden ylioppilas.
Tähän asti kv-päällikkönä toiminut Matti Koskinen siirtyi vuoden alussa Ammattiliitto Pron kehityspäälliköksi vahvistamaan Pron kansainvälistä vaikuttamista.