Kuva: Shutterstock
Pro Uutiset
Luottokunta julkisti 18.tammikuuta suunnitelmansa uudesta Osto ja nosto -palvelusta. Kuluttaja voi palvelun avulla nostaa käteistä rahaa kaupassa ostosten yhteydessä Visa- tai MasterCard -maksukortilla.
– Luottokunnan palvelu täydentää käteisen rahan nostoverkostoa. Palvelun käyttöönotto hyödyttää kuluttajia ja myös kauppaa, koska nostomahdollisuus on aina kytketty tavaraostoksen tekemiseen, toteaa finanssisektorin johtaja Antti Hakala Ammattiliitto Prosta.
Pankkiautomaatteja yhä vähemmän
Käteisen rahan käyttö on vähenemään päin. Pankkiautomaattien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt useilla sadoilla automaateilla. Monessa kaupungissa rahan nosto pankista on rajattu esimerkiksi vain aamupäiviin.
Edelleen kuluttajilla on runsaasti tilanteita, joissa käteisen käyttö on ainoa tai tarkoituksenmukaisin vaihtoehto.
– Toivottavaa on, että kuluttajan mahdollisuus käteisen rahan nostamiseen varmistetaan koko Suomessa. Tässä pankkien kassapalvelut ovat toki edelleenkin tärkeässä roolissa – ne yhdessä pankkiautomaattien tarjonnan ja Luottokunnan palvelun kanssa muodostavat hyvän kokonaisuuden, sanoo Hakala.
Sekä Kaupan liitto että Palvelualojen ammattiliitto kritisoivat Luottokunnan ideaa. Liittojen mukaan palvelu voi vaarantaa henkilökunnan turvallisuuden.
Nettikeskusteluissa on jopa verrattu kaupan kassan ja pankkitoimihenkilön työtä.
– Silloin on unohdettu, että pankkityö on vaativaa ja monipuolista asiantuntijatyötä; myynti-, markkinointi- ja neuvontatyötä, Antti Hakala muistuttaa.