Lokakuussa tiedetään, miltä Karkkimaailman makeiset näyttävät.
kuva:Shutterstock
Pro Uutiset/Katja Palhus
Oma ja suomalainen, joustava ja innovatiivinen makeistehdas oli Timo Linten ja Tommi Heikkosen unelma viime vuonna. Lokakuussa valmistuvat ensimmäiset hedelmä- ja salmiakkikaramellit Karkkimaailman tehtaasta Kaarinasta.
– Ensimmäiset reseptit on jo tarkkaan harkittu ja valmiit toteutettavaksi, paljastaa tuotantojohtaja Timo Linte.
Leafin Turun tehtaan sulkeminen vuonna 2006 herätti epäluulon työn jatkumisesta Tommi Heikkosessa ja Timo Lintessä, vaikka Leaf investoikin Auran tehtaaseen samaan aikaan. Parinkymmenen vuoden työskentely suuressa makeistehtaassa sai miettimään, että asiat voisi tehdä toisinkin.
– 20 vuodessa oltiin nähty ison talon toimintatavat ja meidän mielessä monessa asiassa voisi toimia nopeammin. Pienemmällä eräkoolla voisi vastata pienempien kuluttajaryhmien toiveisiin, Linte kertoo.
Timo Linten vahvuudet ovat valumakeistekniikassa. Hän tuli Auraan vuonna 1991 työnjohtajaksi ensin valmistukseen ja pakkaamoon, sitten tuotannonsuunnitteluun. Vuonna 2006 hänestä tuli tuotannonohjauspäällikkö, jonka työhön kuuluivat tuotannonsuunnittelu, logistiikka, ostot ja tuotekehittelyyn osallistuminen. Toimitusjohtaja Tommi Hoikkanen taas on työskennellyt Leafilla tekniikan puolella työnjohtajana ja tuotannon kehittämispäällikkönä.
Kanadalaiskone kotiutui Kaarinaan
– Maaliskuussa, kun Leaf ilmoitti sulkevansa Auran tehtaan, meidän päätöksemme oli jo tehty, Timo Linte toteaa.
Miehet hakivat Kanadasta käytetyn, alun perin australialaisen NID-merkkisen valukoneen, joka matkusti kesäkuussa Atlantin yli. Heinäkuusta asti konetta on asennettu ja uusittu Karkkimaailman tarpeisiin. Myös karamellimassan keittämö on myös Kanadasta.
– Karamellimassa johdetaan keittämöstä valukoneeseen ja maissitärkkelyksellä höystettyihin muotteihin. Sitten makeiset kuivataan ja pinnoitetaan kiiltäviksi tai sokerivaippaan maun mukaan, Linte kertaa valmistusta.
Elintarviketehtaaksi sopiva kiinteistö löytyi Kaarinasta, Helsingin moottoritien pielestä. Tila on räätälöity leipomokäyttöön viime vuonna.
– Kiinteistöä muokataan vielä täydellisesti elintarviketurvallisuuteen, laatuun ja työturvallisuusnormeihin soveltuvaksi.
Materiaalivalinnoissa, kunnossapidossa ja alihankinnassa Karkkimaailma aikoo suosia lähialueen yrityksiä.
Ensimmäisenä vuonna Karkkimaailma työllistää arviolta kymmenen henkilöä.
– Nopeus on valtti, jolla aiomme pärjätä kilpailussa, uskoo Timo Linte.