Vuoden 2024 taloussuunnitelman lähtökohtina olivat entiset jäsenmaksut ja varsinaisen toiminnan alijäämän pysyminen pienempänä kuin -3 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 muutoksia olivat työttömyyskassan jäsenmaksun lasku 0,5 euroa kuussa sekä varautuminen edustajistovaaleihin ja neuvottelukuntien toimikauden viimeisen vuoden opintomatkoihin.
Pro työllisti vuoden 2024 lopussa 138 henkilöä esimerkiksi edunvalvonnan, koulutuksen ja muihin jäsenpalveluihin liittyviin asiantuntijatehtäviin. Henkilöstökuluja oli noin 16 miljoonaa euroa, noin 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Muut varsinaisen toiminnan kulut viime vuonna olivat 19,3 miljoonaa euroa, ja varsinaisen toiminnan kulut olivat yhteensä 35,4 miljoonaa euroa. Ilman lakkoavustuksia taloussuunnitelma ylittyi vain hieman. Liiton varsinaisen toiminnan alijäämä oli -9,4 miljoonaa euroa.
Jäsenmaksutuottoja kertyi vuonna 2024 26,3 miljoonaa euroa, joka oli 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023. Jäsenmäärä ei ole kehittynyt odotusten mukaan, ja toisaalta uusista jäsenistä moni on liittynyt jäsenhankintakampanjoiden kautta edullisemmalla hinnalla.

Sijoitustoiminnasta taustatukea
Pro käyttää varoja jäsenten palveluihin kuten työsuhdeneuvontaan, lakipalveluihin ja työpaikkojen luottamushenkilöiden koulutuksiin. Liitto tarjoaa myös edullisia jäsenvakuutuksia. Lisäksi suomalainen työmarkkinajärjestelmä vaatii yhä useammin työtaistelutoimia, joissa haluamme tukea jäseniämme taloudellisesti.
Prolla on erilaisia sijoituskohteita, ja sijoituksemme ovat tuottaneet hyvin. Sijoitustuottojen turvin olemme esimerkiksi pystyneet lisäämään jäsenkoulutusten ja -palvelujen määrä ja panostamaan edunvalvontaamme tavalla, joka ei olisi mahdollista yksinomaan jäsenmaksujen kautta.
Markkina-arvoin liiton sijoitukset tuottivat 2,5 prosenttia, joka vastaa 8,2 miljoonan euron tuottoa. Sijoituksista parhaiten tuottivat osakkeet 16 prosenttia, Private equity 9,6 prosenttia ja infrastruktuuri ja energia 9,1 prosenttia. Heikoimmin tuottivat Kojamon osake -21,1 prosenttia ja kiinteistörahastot -2,7 prosenttia.
Hotelli- ja lomatoiminnan tulos oli vuonna 2024 alijäämäinen -0,3 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan tuottoja kirjautui tuloslaskelmassa 13,8 miljoonaa euroa ja kuluja -2,4 miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 1,090,636,22 euroa.
Lue lisää Pron tilinpäätöksestä ja vuodesta 2024 uudesta vuosikertomuksesta.