Sinä päätät, mihin suuntaan Prota kehitetään, kun äänestät elo-syyskuussa järjestettävissä Pron edustajistovaaleissa. Siksi kannattaa äänestää.
– Äänestäminen Pron edustajistovaaleissa on paras tapa varmistaa, että oma äänesi ja mielipiteesi kuuluu liiton päätöksenteossa. Äänestäminen vaikuttaa suoraan liiton strategisiin linjauksiin, toimintasuunnitelmaan ja jäsenmaksuihin. Joten älä jätä tilaisuuttasi käyttämättä – äänestä ja vaikuta, kehottaa Pron järjestöpäällikkö Pasi Nieminen.
Miten löytyy itselle sopiva ehdokas?
Oman ehdokkaan löytäminen voi kuitenkin tuntua hankalalta. Prossa tähän on löydetty valtakunnallisista vaaleista tuttu ratkaisu.
– Vaalikoneessa ehdokkaat ovat vastanneet 14 eri väitteeseen. Sen avulla on helppo löytää samanmielinen ehdokas, jota äänestää, Nieminen sanoo.
Vaalikoneessa ehdokkaat kertovat oman mielipiteensä siitä, tulisiko Pron laajentua uusille aloille vai keskittyä nykyisten jäsenten edunvalvontaan. Lisäksi kysymyksissä otetaan kantaa Pron rooliin vihreän siirtymän, kansainvälisen yhteistyön ja tasa-arvotyön saralla. Pitäisikö Pron esimerkiksi tehdä jäsentensä toimeentulon ja ansiokehityksen lisäksi työtä yleisen sosiaaliturvan tason puolesta? Ehdokkaiden vastaukset näihinkin kysymyksiin selviää vaalikoneesta.
Vaalikone löytyy vain jäsenille tarkoitetusta Proplus-palvelusta.
Edustajisto valitsee Pron uuden puheenjohtajan
Pron korkeimpana päättävänä elimenä edustajisto tekee tärkeimmät päätökset, kuten päättää liiton tavoitteista, taloudesta ja jäsenmaksusta sekä valitsee liiton puheenjohtajan ja hallituksen toteuttamaan päätöksiään ja toimintalinjoja. Nämä päätökset vaikuttavat suoraan jokaisen jäsenen arkeen ja edunvalvontaan.
– Nyt valittavalla edustajistolla on tavallistakin enemmän vaikutusvaltaa, kun se pääsee ensitöikseen valitsemaan Prolle uuden puheenjohtajan. Äänestämällä voi vaikuttaa tähänkin valintaan, Nieminen sanoo.
Näin pääset äänestämään
Edustajistovaaleissa äänioikeutettuja ovat Pron työelämässä tai työmarkkinoiden käytettävissä olevat sekä työmarkkinoilta tilapäisesti poissa olevat henkilöjäsenet, jotka ovat merkittyinä jäsenrekisteriin 2.8.2024. Kullekin äänioikeutetulle on lähetetty oman vaalipiirin äänestysmateriaali ja ehdokaslista niin paperipostina kuin sähköisesti. Äänestäminen tapahtuu sähköisesti 12.8.–19.9.2024 välisenä aikana.
Valtakunnallisia vaalipiirejä on edustajistovaaleissa viisi, joka edustavat kaikkia Pron sektoreita: Teollisuus, Palvelut, Finanssi, ICT/viestintä ja Julkinen sektori. Vaalissa voi äänestää oman vaalipiirinsä eli sektorinsa yhtä ehdokasta. Alueellisen edustavuuden turvaamiseksi ehdokkaat valitaan edustajistoon alueittain kiintiöityinä paikkoina.
Vaaleissa valitaan edustajistoon 100 jäsentä ja heille 100 yleisvarajäsentä. Valittavan edustajiston toimikausi kestää neljä vuotta. Äänestämään pääset täällä.
– Nyt kannattaa äänestää. Vain siten voi vaikuttaa oman liiton päätöksentekoon, Nieminen sanoo.
Tutustu edustajistovaalien sivustoon.