Hyppää pääsisältöön

”Pidän korkeista paikoista”

Mika Kuukkanen puolilähikuvassa.
Kun rakentamisen korkeus kaksinkertaistuu, haasteet nelinkertaistuvat. Työmaapäällikkö Mika Kuukkanen on 31-kerroksisen Lumo One -asuinrakennuksen työmaalla unelmatyössään.

”Pidän korkeista paikoista”

Julkaistu 25.03.2021 klo 07:44
Uutiset
Kirjoittanut
Pro Uutiset
Kun rakentamisen korkeus kaksinkertaistuu, haasteet nelinkertaistuvat. Työmaapäällikkö Mika Kuukkanen on 31-kerroksisen Lumo One -asuinrakennuksen työmaalla unelmatyössään.

Helsingin Kalasatamassa Lumo One on noussut 30 kerroksen korkeuteen. Työmaapäällikkö Mika Kuukkasta hymyilyttää, vaikka jäätävä tuuli ja pakkanen hidastavat 31 kerrokseen kurkottavan rakennuksen valmistumista.

– Olen juuri siellä, mihin halusinkin. Korkea rakentaminen on kiinnostanut minua aina, SRV:llä työskentelevä rakennusmestari kertoo.

Korkeat paikat ovat Kuukkasen mieleen: hän on kokeillut laskuvarjohyppyä, liitovarjoilua ja köysilaskeutumista sekä benji-hyppyä. Nyt hänen työpaikkansa on kahdeksan tornitalon rakennuskokonaisuudessa. Työn alla on torneista kolmas, Lumo One, josta tulee 121 metriä korkea.

Tavoitteena korkean tason työt

Kuukkasen aiemman työpaikan esimies oli ollut vastaavana mestarina, kun Helsingin Vuosaareen rakennettiin 26-kerroksinen asuintalo Cirrus, joka oli valmistuessaan Suomen korkein asuintalo. Kuukkanen kertoi pomolleen, että rakentaa vielä korkeamman. Tavoitteesta kannatti puhua ääneen työmailla, sillä kun Kalasataman tornien rakentamisen valmistelu alkoi keväällä 2019, Kuukkanen pyydettiin mukaan.

Korkean rakentamisen osaamista ei voi saada ilman kokemusta, vaan alkuvaiheessa on oltava mentori mukana varmistamassa ja huomiomassa korkean rakentamisen erityispiirteet.

– Pääsin aluksi vastaavan mestarin sijaiseksi ja pian opetan jo seuraavaa korkean paikan työnjohtajaa mestari-kisälli-tyyliin, hän kertoo.

Kuukkanen on ehtinyt saada ulkopuolisen arvioijan todistuksen poikkeuksellisen vaativan vastaavan työnjohtajan osaamisesta ja poikkeuksellisen vaativien betonirakenteiden työnjohtajan pätevyyden. Kun talon runko valmistuu, Kuukkasesta tulee virallisesti kohteen vastaava mestari.

Työmaa keskellä kaupunkia

Korkeassa rakentamisessa keskellä kaupunkia aikatauluttaminen ja logistiikka korostuu. Mitä korkeampi talo, sitä enemmän tekijöitä ja suurempi materiaalivirta.

– Lähdemme liikkeelle normaalin kerrostalon katon korkeudelta, kauppakeskuksen katon päältä. Olosuhteet ovat normaalia haastavammat ja vaativat ennakkosuunnittelua sekä turvallisuuden varmistamista, työmaapäällikkö Kuukkanen SRV:ltä kertoo.

Rakentaminen keskellä kaupunkia vaatii sitoutumista tarkkuuteen myös yhteistyökumppaneilta. Ongelmana voi olla esimerkiksi se, miten ja missä vaiheessa julkisivumateriaali tuodaan työmaalle ja nostetaan, kun varastointitilaa ei ole lainkaan ja kadullakin on vain pieni tila, johon rekka voi pysähtyä purkamisen ajaksi.

Lumo One -työmaa pyörii kuutena päivänä viikossa, kahdessa vuorossa kello 6.30 ja 22 välillä. Koska rakennustyömaa sijaitsee helsinkiläisellä asuinalueella, rakennustyömaan melua ei saa kuulua kello 22 ja 07 välillä.

 

Koko päivä korkeuksissa

Tekijät ja työkalut on saatava ylös kerroksiin.

– Meillä on työaikana käytössä hissi, joka vie 21. kerrokseen. Työ odottaa 31. kerroksessa, joten työkalut, tekijät ja materiaalit on saatava vuoron aluksi ylös hissillä ja portaita pitkin. Hissi tarvitaan vuoron aikana materiaalin kuljetukseen.

Työntekijät pysyvät koko päivän ylhäällä kerroksissa, joten sinne on kuljetettu bajamajat ja lämpimät taukotilat. Töitä tehdään lähes kaikissa keleissä, mutta kovalla tuulella nosturi ja ulkohissit pysähtyvät eikä materiaaleja nosteta.

– Kun seisot ylhäällä viimassa tunteja, oikea pukeutuminen on tärkeää. Myrskyssä on kierrettävä ja tarkastettava kerroksissa, ettei työmaalle ole jäänyt mitään, mikä voisi pudota tai liikkua tuulessa.

Yhden kerroksen rakentamiseen kului aiemmissa taloissa kaksi viikkoa, mutta Kuukkaselta kysyttiin, saisiko rakennusaikaa tiivistettyä.  Tarkan suunnittelun jälkeen kerros saatiin nousemaan kuudessa työpäivässä.

– Kieltämättä plusasteilla pysynyt viime talvi olisi ollut helpompi rakentamisen kannalta. Betonin kovettuminen vaatii tiettyä lämpötilaa, joka varmistetaan lämmityksen avulla.

Työturvallisuus kunnossa

Työmaa on kansainvälinen, eikä suomea ja ruotsia puhumalla pitkälle pötkitä. Asiat hoituvat englanniksi, sillä suuri osa rakentajista tulee ulkomailta kuten Baltian maista.

– Puhun hiukan viroa, mutta venäjän osaamisestakin olisi hyötyä, Kuukkanen sanoo.

Samaa hän sanoo neljälle lapselleenkin, jotka miettivät koulun kielivalintoja. Kuukkasen mielestä venäjä on hyödyllisempi kuin ranska.

Kulttuurierot tulevat esiin suhteessa maskin käyttöön. Ulkomailta tulleet rakentajat suhtautuvat maskin käyttöön jopa suomalaisiakin äijämäisemmin ja moni kokee maskin turhaksi.

– Työmaalla maskia on käytettävä. Jos työntekijä tulee töihin ilman maskia, se on rike. Kolmannesta rikkeestä töihin ei enää tarvitse tulla.

Maski on yksi työmaan turvavälineistä, joiden käytön valvonta kuuluu työnjohtajalle.
– Kaikki eivät osaa ajatella, että korona ei ole riski vain itselle, vaan työkaverien perheillekin.

Kädenjälki kaupungin siluetissa

Kalasataman kahdeksan korkeaa tornia muuttavat Helsingin kaupungin siluettia. Kahden ensimmäisen tornin väristä on keskusteltu jo lehtien palstoilla, koska kaupunkilaiset olivat etukäteen julkaistujen havainnekuvien perusteella odottaneet harmaan sijaan vaaleampia torneja.  Kolmannen tornin julkisivuratkaisua on muutettu aiemmista, joten siitä tulee muun muassa vaaleampi.

Kuukkasen mukaan asioita ollaan valmiita suunnittelemaan ja tekemään uudelleen.

– Rakensimme tulevan rakennuksen 1:1-julkisivumallin kaupungin arkkitehtien ja valtuustojen nähtäväksi. Aiemmin rakennetuissa taloissa oli esimerkiksi ulkoseinien elementtien päällä listat, kun taas Lumo One -talon ulkoseinän saumat kitataan, ja se muuttaa ulkoasua.

Miltä tuntuu, kun oma työ jättää pysyvän jäljen pääkaupunkiin?
– Haluan olla ylpeä työstäni. Haluan tehdä hyvää työtä, enkä aina valita nopeinta ja helpointa keinoa.  Voi olla järkevää tehdä aina samaa, mutta se ei anna henkisesti mitään.

Mitä näkyy korkean rakentajan tulevaisuudessa? Korona peruutti kevääksi 2020 varatun opintomatkan Yhdysvaltoihin, mutta rakennetaan sitä muuallakin.

– Dubai, Toronto, kuka tietää, Kuukkanen naurahtaa maskin takaa.