Hyppää pääsisältöön

Pk-yritykset aikovat työllistää entiseen malliin

Yritykset kertovat työllistämisaikeista täsmälleen samalla tavalla kuin syksyllä 2012.

Pro Uutiset/lähde: Pk-yritysbarometri

Pienet ja keskisuuret yritykset sinnittelevät heikon taloustilanteen yli ja pitävät kiinni henkilöstöstään. Näin kertoo Suomen Yrittäjien tänään julkistama pk-barometri yrittäjien asenteista.

Lähes 75 prosenttia pk-yrityksistä aikoo edelleen säilyttää nykyisen henkilömääränsä. Tilanne on täsmälleen sama kuin vuotta aiemmin.

Rakentamisessa ja teollisuudessa henkilöstömäärät ovat hieman alkuvuotta korkeammat. Sen sijaan kauppa ei pysty työllistämään entiseen tahtiin.

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 hieman yli 266 000 yritystä, kun mukaan ei lasketa maa-, metsä- ja kalatalouden toimialoja.

Nämä yritykset työllistivät 1,4 miljoonaa henkilöä, kun työllisten määrä muunnetaan kokopäiväisiksi työpaikoiksi. Alle kymmenen hengen mikroyrityksissä työskenteli joka neljäs näistä työllisistä. Koko pk-sektori työllistää tästä ryhmästä on 63 prosenttia.

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät Pk-yritysbarometrin yhteistyössä kaksi kertaa vuodessa. Syksyn 2013 barometri perustuu yli 5 300 pk-yrityksen vastauksiin.