Pron jäsenristeilyllä yhteistä aikaa perheen kanssa

Pron jäsenristeilyllä yhteistä aikaa perheen kanssa
Risteilyllä Viking Linen M/S Gabriellalla Tukholmaan 5.–7.5. Kallioniemi perheineen osallistui lapsia kiinnostavaan ohjelmaan. Matkaseurana olivat mies sekä 5- ja 9-vuotiaat lapset.
– Mimi ja Kuku oli aivan mahtava, erityisesti pienempi piti esityksestä paljon. On todella hienoa, että Pro järjestää näin hienoja perhetapahtumia ihan valtakunnan tasolla!
Koululaista puolestaan kiinnostivat tubettajat Niko ja Santtu. Iltaohjelmaa, kuten Diandran keikkaa, Kallioniemet eivät lasten nukkumaanmenoaikojen vuoksi käyneet katsomassa. Päivään Tukholmassa kuului vierailu kuninkaanlinnassa. Ennen koronaa perhe matkusteli enemmän, mutta viime vuosina laivareissuja on ollut noin kerran vuodessa.
– Mimi ja Kuku oli aivan mahtava, erityisesti pienempi piti esityksestä paljon. On todella hienoa, että Pro järjestää näin hienoja perhetapahtumia ihan valtakunnan tasolla!
Tampereen yliopiston aulapalveluissa Campusta Oy:ssä työskentelevä Minna Kallioniemi on osallistunut aiemmin muun muassa Pron aktiiviristeilyille sekä aluejohtokuntien risteilyille. Niissä ohjelma on monesti asiapitoisempaa. Pirkanmaan aluejohtokunnassa toiminut Kallioniemi on aiemmin osallistunut myös alue- ja paikallisyhdistyksen järjestämiin perhetapahtumiin.
Kallioniemi on ollut mukana Pron toiminnassa paikallisyhdistystasolla useita vuosia, mutta on nyt palannut enemmän rivijäseneksi.
– Olen ottanut nyt enemmän aikaa perheelle. Tällä hetkellä ainoat luottamustoimeni ovat edustajiston varajäsenyys ja paikallisyhdistys Pirkan Pro ry:n varajäsenyys.
Ay-toiminnassa Kallioniemeä kiehtoo monien muiden tavoin ihmisten auttaminen ja asioihin vaikuttaminen.
– Yksilöllisyyden aikakautena ay-toiminta on mukavan yhteisöllistä.

Loppuunmyydyllä risteilyllä miltei 1400 osallistujaa
Jäsenristeilylle osallistui melkein 1400 henkeä, joten laiva oli täynnä. Risteily myytiin viikossa loppuun, mikä on Viking Linen ja Matkapoikien ennätys risteilyn täyttymisessä.
Suosituimmat tapahtumat olivat Nikon ja Santun sekä Diandran esiintymiset. Myös Mimi ja Kuku veti perheen pienimmät lavalle. Yllätyksellisin ohjelma oli ”Lasten ylläri”, jossa lapset tapasivat tehtävän lopuksi Joulupukin, joka toivotti lapsille hyvää kesälomaa.
Yhteistyökumppanit olivat laivalla mukana omilla esittelypisteillään, joilla matkalaiset kävivät aktiivisesti.
– Risteilyllä oli erittäin hyvä ilmapiiri. Valmistelut aloitettiin viime vuoden syys-lokakuussa ja risteilyn ohjelmaa on hiottu siitä asti, kertoo valmisteluista vastannut Pron aluevaikuttamisen asiantuntija Juha Kähärä.
Tule Sodankylän elokuvajuhlille 14.–18. kesäkuuta
Sodankylässä nautitaan ainutlaatuisesta festivaalitunnelmasta, elokuvista ja hyvistä keskusteluista.
Kitisenrannan koulun pihapiiriin nousee tänäkin vuonna Pron teltta, jossa pääsee keskustelemaan Pron asiantuntijoiden kanssa työelämästä, pyörittämään onnenpyörää ja osallistumaan arvontoihin. Pron jäsenille on tarjolla rajoitettu määrä vapaalippuja. Voit osallistua Sodankylän elokuvajuhlien arvontaan jo nyt. Lue lisää.
Tule mukaan Pron Pride-kesään 2023
Jokainen työpaikka on sateenkaarityöpaikka eli siihen kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajia työyhteisön jäsenenä, asiakkaana tai kollegan läheisenä. Pro pitää esillä työelämän yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä, jotta kaikkien olisi helpompi olla töissä avoimesti oma itsensä. Pro osallistuu tänäkin kesänä Pride-tapahtumiin ympäri Suomen. Mukana ovat ainakin Manse Pride, Helsinki Pride, Oulu Pride ja Turku Pride. Lue lisää.
Ihan homona töis – Turvallinen työelämä 26. kesäkuuta klo 17–18.30, Helsinki
Kuinka luomme turvallisen työympäristön, jossa ihmiset voivat olla omia itsejään ja heillä on mahdollisuus antaa parhaansa? Ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtaja Maria Mäkynen haastattelee Afternoon tea -tilaisuudessa somevaikuttaja ja seksuaalikasvattaja Joonas Pesosta kaikille turvallisesta työelämästä. Ilmoittaudu livetilaisuuteen 19.6. mennessä. Mukaan mahtuu 40 osallistujaa.
Lisäksi yhdistykset järjestävät omia tapahtumia kesällä. Tutustu tapahtumiin!
Sinua voisi kiinnostaa etenkin nämä


