Hyppää pääsisältöön

Talouskriisi sai yritykset vähentämään väkeä Suomesta – vähemmän tytäryhtiöistä

Globaalisti toimivat suomalaisyritykset irtisanoivat talouskriisivuosina 82 000 henkilöä. Potkuista 66 000 jaettiin Suomeen.

Pro Uutiset/lähde:Palkansaajien tutkimuslaitos

Suomalaiset monikansalliset yritykset vähensivät globaalin talouskriisin vuosina 2007–2010 henkilö­kuntaansa eri puolilla maailmaa sijaitsevissa tytäryhtiöissä yhteensä 82 000 henkilöllä. Suurin osa irtisanomisista toteutui Suomessa, jossa 66 000 menetti työnsä.

Suomessa lähes puolet henkilöstövähennyksistä toteutui 30 suurim­massa yrityksessä. Nämä tulokset ilmenevät Pekka Sauramon ja Ritva Oeschin tutkimuksesta ”Globaali talouskriisi ja suoma­laiset monikansalliset yritykset”, joka ilmestyi tänään Palkansaajien tutkimuslaitoksen Raportteja-sarjassa. Tutkimushankkeen rahoitti Palkansaajasäätiö.

Rakentaminen ja palvelualat porskuttivat maailmalla

Selvimmin liiketoiminnan painopisteen siirtyminen ulkomaille näkyi rakentamises­sa ja tietyillä palvelualoilla.

Kaupassa, kiinteistö-, vuokraus ja tutkimustoi­minnassa sekä informaatio- ja viestintä -toimialalla henkilökunnan lukumäärä supistui kotimaassa mutta kasvoi ulkomailla. Rakentamisessa henkilöstön määrä kasvoi sekä Suomes­sa että ulkomailla.

Se, että Suomessa henkilöstö supistui ajanjaksolla 2007–2010 selvästi enemmän kotimaassa kuin ulkomailla, selittyy tutkijoiden mukaan pitkälti kehityseroilla rakentamisessa ja tietyillä palvelualoilla.

Myös paperi- ja metalliteollisuusyrityksissä henkilöstöä vähennettiin enemmän Suomessa kuin ulkomailla. Paperiteolli­suuden sopeutumisen tekee erityiseksi se, että globaali talouskrii­si ja alan globaali rakenteellinen murros kurittivat paperiteollisuutta yhtä aikaa.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa yritykset laajensivat liiketoimintaansa Aasiassa globaalista talouskriisistä huolimatta.