Lakkotunnelmat Valmet Technologiesin portilla Järvenpäässä olivat rauhalliset. Tieto lakosta oli tavoittanut hyvin eikä lakon piirissä olevia ihmisiä näkynyt työpaikan porteilla. Valmetin prolainen luottamusmies Susanna Odé muistutteli vielä viikonloppuna lakosta ja siitä, että kukaan prolainen ei tule lakon aikana töihin.
Valmetin porteilla päivystäneiltä lakkovahdeilta välittyi vahva tuki neuvottelijoille. Mukana oli myös lakkokoira Heta, joka piti tiukasti silmällä porttia.
– Pidetään kiinni tiukasti tavoitteista ja palkankorotuksista, lakkovahdit totesivat.
Samoilla linjoilla oli Pron puheenjohtaja Niko Simola, joka vieraili aamulla Järvenpään Valmetilla.
– Jäsenemme ansaitsevat kunnon palkankorotukset ostovoimakuoppaa korjaamaan, Niko Simola sanoi.
Lakkojen tarkoitus on vauhdittaa neuvotteluja. Työehtosopimusneuvotteluja on käyty syyskuusta lähtien, eikä ratkaisua ole vielä löytynyt sovittelun kautta.
– Lakkoilu ei ole koskaan kivaa, mutta emme voi vanhalla työn hinnalla loputtomasti jatkaa töiden tekemistä, Niko Simola totesi.
Kuuden päivän lakot alkoivat tänään maanantaina eri puolilla maata. Seuraava lakkoaalto alkaa 3. helmikuuta, jos sitä ennen ei synny sopua alan työehdoista.
– Kaikki lakossa olevat jäsenemme ansaitsevat ison kiitoksen. He ovat yhdessä vaikuttamassa siihen, että sopimus kunnollisilla palkankorotuksilla syntyy, Niko Simola totesi.
Pron ja Teknologiateollisuuden työnantajien neuvotteleman työehtosopimuksen piiriin kuuluu 22 000 toimihenkilöä.
Tällä viikolla lakossa olevat prolaiset teknologiateollisuuden työpaikat löydät täältä. 3. helmikuuta lakkoon menevät työpaikat löydät täältä. Voit lukea Pron neuvottelutavoitteista täältä.
Kuvassa vasemmalta Susanna Odé, Miia Lompolo, Seppo Vuoristo, Kari Tahvanainen, Marja Iivanainen ja Niko Simola.
Susanna Odé ja lakkokoira Heta päivystivät lakkoportilla.