Pro Uutiset
Yli puolet eli 57 prosenttia suomalaisista työntekijöistä kokee, että heidän työpaikallaan ei edistetä lainkaan tai edistetään melko huonosti suunnitelmallista työssä jaksamista ja työhyvinvointia, kertoi eilen STTK:n teettämä kysely. Sama on huomattu Ammattiliitto Prossa.
– Neuvonta- ja koulutustarve on jatkuvaa, kertoo työympäristöasiantuntija Tarja Korkalainen Ammattiliitto Prosta.
Työhyvinvoinnista saa lisää tietoa ja vinkkejä arkeen esimerkiksi Pron järjestämissä Työhyvinvointikorttikoulutuksissa, joita tarjotaan luottamushenkilöille, yhdistyksille ja työpaikoille.
Torppaa kuormitus toimenkuvalla
Työssäkävijän on tärkeää tunnistaa omat kuormitusoireet, syyt niihin ja selvittää vaihtoehdot tilanteen parantamiseksi.
– Oma esimies on lähin tuki, hänen velvollisuuksiinsa kuuluu työn sisältöjen ja -kulun järkevöittäminen, priorisointi ja ylikuormitusriskien vähentämisessä auttaminen, muistuttaa työympäristöasiantuntija Korkalainen Prosta.
Jos epäilee ylikuormittuvansa, kannattaa ensin tarkistaa oman toimenkuvansa ja keskustella sen päivittämisestä esimiehen kanssa. Kaikkien asiantuntijoiden toimenkuvia ja töitä ei ole määritelty kirjallisesti tai sen päivitys on unohtunut. Esimieskään ei aina tiedä mitä tehtäviä toimenkuvaan sisältyy, eikä siten välttämättä huomaa, jos alaiselle on kerääntynyt mahdoton tehtävämäärä.
– Toimenkuva on parhaimmillaan erittäin hyvä suoja ylikuormittumista vastaan. Kun se on kunnossa, tietää, mitkä työt ja tehtävät kuuluvat itselle ja mitkä työt jollekulle muulle.
Työsuojeluvaltuutettua hihasta
Pron jäsen voi aina turvautua myös työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiehen apuun. Sen lisäksi, että henkilöstön edustajat auttavat yksittäisissä ongelmatilanteissa, he toimivat lakien perusteella myös työpaikan työsuojeluorganisaatiossa ja muissa kehitysryhmissä.
– Näiden kautta saadaan henkilöstön tarpeet ja ideat työhyvinvoinnin kehittämiseksi esille, toteaa työympäristöasiantuntija Korkalainen Prosta.
– Työhyvinvoinnin perusasiat ovat lainkin edellyttämät vaarojen tunnistaminen, arviointi sekä korjaustoimien toteuttaminen.
Pro on tutkinut sairauspoissaolojen määrää eri aloilla. Voit katsoa oman alasi luvut Pron tutkimussivuilta.
Onko työpaikalla häirintää? Lue, miten sen selvittely alkaa.