Vähän harmillista tässä vaiheessa muistella, että arki taas koittaa ja syksyllä palkansaajilla voikin olla entistäkin haasteellisemmat ajat edessään. Kuluneena vuotena olemme saaneet kylmää kyytiä, kun hallitus on toteuttanut heikennyksiä palkansaajien asemaan, joita se itse kutsuu työelämän välttämättömiksi uudistuksiksi.
Suomella on takana vuosikymmeniä kestänyt hyvä menneisyys, jota on tehty yhdessä sopien – ihan Pron sloganin mukaisesti. Paikalleenhan ei toki saa jäädä, mutta varsinkin työlainsäädännön uudistuksissa ovat yleensä kaikki osapuolet tulleet kuulluksi – niin työnantajat kuin työtekijätkin, eli siis ammattiliitot.
Nyt on toinen meno, kun hallitus kuuntelee vain Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK), Suomen Yrittäjiä (SY) ja Keskuskauppakamaria. Kaikilla sama laulu, työntekijöiltä otetaan, otetaan ja vielä vähän otetaan, jotta kilpailukyky paranee, vaikka muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen kilpailukyky on erittäin hyvä. Ja miksei olisi, meillähän on tehty jo pitkään varsin maltillisia palkkaratkaisuja, mutta joillekin vaan mikään kohtuullinen ei riitä.
Yhteistyöllä kohti unelmaa
Mutta siihen unelmaan, mitä pitää tehdä sen saavuttamiseksi? Ihan ensiksi ammattiliittojen välistä yhteistyötä tulee parantaa ja jäsenmäärien kasvattamiseen pitää laittaa lisää paukkuja. Mitä yhtenäisempi ay-liike, sitä vahvemmin se pystyy vastaamaan työnantajien haasteisiin ja toimimaan jäsentensä ja kaikkien palkansaajien eduksi.
Yhdessä vahvempi – arjessa parempi, sanottiin aikoinaan Pron sloganissa – totta tänäkin päivänä. En väitä, etteikö yhteistyötä ollenkaan tehtäisi, mutta siihen on ehdottomasti otettava kaikki ammattiliitot mukaan. Ainakin yritettävä ja jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, on yritettävä uudestaan. Työtä on tehtävä niin keskusjärjestöjen kuin yksittäisten ammattiliittojen välillä. Isoissa asioissa kaikki liitot ovat kuitenkin samojen perusasioiden äärellä.
Kaikki palkansaajat mukaan
Jos pikkuisen jälkiviisautta sallitaan, niin liitot eivät ole ottaneet jäsenmäärän laskua tarpeeksi vakavasti. Järjestäytymisaste on monilla aloilla painunut jo huolestuttavan alas ja suunta on ollut nähtävissä jo kauan.
Pahin kilpailijamme YTK-kassa mainostaa aktiivisesti ja jäsenmäärän kehitys on ollut hurjaa. On sanottu, että liittojen jäsenhankinta on pääasiassa luottamustoimisten ja työpaikka-aktiivien vastuulla, mutta YTK onnistuu siinä paljon oikeita ammattiliittoja paremmin ilman heitäkin. Voisimmeko ottaa heidän markkinoinnistansa jotain opiksi?
Olen STTK:n edustajistossa ehdottanut, että myös keskusjärjestö voisi tehdä yhteisesti jäsenhankintaa kaikkien edustamiensa liittojen kanssa, mutta vielä tähän ehdotukseen ei olla tartuttu, siksikään, koska semmoiselle ei ole varattu rahoitusta.
Aktiivista jäsenhankintaa tulee tehdä kaikilla tasoilla, ennen kuin on liian myöhäistä. Täällä meillä Prossa on juuri viety onnistuneesti läpi brändiuudistus ja olen hyvin toiveikas, että tehokkaan markkinoinnin myötä sillä saadaan hyvää näkyvyyttä ja voimme pian todeta, että nythän me olemme todellinen joukkovoima – voimajoukko.
Hyvää ja voimaannuttavaa kesää kaikille! On ennustettu, että syksyllä täällä ay-rintamalla alkaa kovat väännöt, joten voimaa tarvitaan. Ja joukkovoimaa.
Kirjoittaja on Pron edustajiston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja ehdolla Pron puheenjohtajaksi.