Hyppää pääsisältöön

Yksityinen sosiaalipalveluala taistelee palkkojen ja hyvän hoivan puolesta

Hoitaja keskustelee iäkkään naisen kanssa.
Työehtosopimusneuvotteluja vauhditetaan työtaisteluilla. Kyse ei vain palkankorotuksista vaan myös siitä, miten alalle saadaan työntekijöitä tulevaisuudessa.

Yksityinen sosiaalipalveluala taistelee palkkojen ja hyvän hoivan puolesta

Julkaistu 23.05.2023 klo 10:00
Uutiset
Työehtosopimusneuvotteluja vauhditetaan työtaisteluilla. Kyse ei vain palkankorotuksista vaan myös siitä, miten alalle saadaan työntekijöitä tulevaisuudessa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan palkat ovat pieniä ja jääneet pahoin jälkeen julkisen sotepuolen palkoista. Tavoitteena on kuroa kiinni palkkaeroa julkiseen sektoriin. Alan palkankorotuksista on neuvoteltu tuloksetta tammikuusta lähtien.

– Neuvotteluissa ei ole päästy ratkaisuun, joten jouduimme lähtemään tiukempiin toimenpiteisiin, Pron yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelukunnan puheenjohtaja Rauno Parviainen kertoo.

Pro ja muut työehtosopimuksen osapuolet vauhdittavat sopimuksen syntymistä lakoilla sekä ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla.  Alan työehtosopimuksen osapuolet etsivät ratkaisua valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran johdolla seuraavan kerran perjantaina 26.5.

Kuka hoitaa vanhukset ja lapset?

Työtaistelussa ei ole kyse vain palkankorotuksista. Huolena on henkilöstön riittävyys, kun väkeä virtaa julkiselle sotepuolelle parempien palkkojen perässä. Pelkona on, että vauhti vain kiihtyy, jos yksityisen sosiaalipalvelualan palkkausta ei saada kuntoon.

Työnantajapuoli on arvostellut ammattiliittoja työpaikkojen ja asiakkaiden arjen vaikeuttamisesta, kun työntekijät hoitavat vain omat vuoronsa eivätkä tee ylitöitä tai vaihda vuoroja. Parviainen pahoittelee työtaisteluiden aiheuttamaa vaivaa asiakkaille. Hän kuitenkin korostaa sitä, arki muuttuu vielä vaikeammaksi, jos palkkausta ei saada kuntoon. Kuka vanhuksia hoivaa tulevaisuudessa tai pitää hyvää huolta lapsista yksityisissä päiväkodeissa?

– Yksityiselle puolelle on hankala saada väkeä. Siksi palkat pitää saada kuntoon ja alasta vetovoimainen. Tämä on työnantajienkin etu, Parviainen sanoo.

Jo nyt osa yksityisen sosiaalipalvelualan työnantajista maksaa bonuksia henkilöstölleen, jotta se saa heidät pidettyä töissä.

– Maksukykyä kyllä löytyy, kun tällaisia porkkanoita pystytään maksamaan, hän toteaa.

Halpuutuksen kahdet kasvot

Tilannetta käyttävät hyväkseen myös palveluiden ostajat, kuten hyvinvointialueet.  Ne ostavat yksityiseltä puolelta esimerkiksi ympärivuorokautista palveluasumista halvemmalla hinnalla kuin itse tuottaisivat. Halvemman hintalapun mahdollistavat niukat henkilöstöresurssit ja pienemmät palkat. Halpuutus heijastuu palvelun laatuun ja työssäjaksamiseen, koska minimiin supistettu henkilöstö ei pysty pitämään niin hyvä huolta asiakkaistaan kuin haluaisi.

Lisäksi työ on usein ruumiillisesti ja henkisesti raskasta. Yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijät työskentelevät esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hoivakodeissa sekä lastensuojelussa. Työtä tehdään usein kolmessa vuorossa ja seitsemänä päivänä viikossa. Väki vaihtuu ja henkilöstö joutuu kouluttamaan uusia tulijoita omien töidensä ohella.

– Onneksi on myös hyviä yksiköitä, joissa pystytään tarjoamaan hyvää, kodinomaista hoivaa. Näissä yksikössä työsuhteet ovat yleensä pitkiä ja väki viihtyy.

Jäsenistö tukee vahvasti

Lakko on aina viimeinen keino eikä siihen lähdetä kepein perustein. Kun asiat eivät edenneet neuvottelemalla, yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen osapuolet ovat antaneet lakkovaroituksia ja ensimmäiset lakot alkoivat tänään tiistaina.

– Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkaus pitää saada kuntoon. Palkalla pitää tulla toimeen ja palkkojen pitää olla niin kilpailukykyisiä, että alalle saadaan työntekijöitä jatkossakin.  

Samaa mieltä on myös jäsenistö. Parviainen on saanut prolaisilta tsemppiviestejä, joissa ilmaistaan tanakka tuki työtaisteluille. Palkkaus pitää saada kuntoon ja työtä pitää voida tehdä hyvin ja eettisesti.

– Lakkovalmius on hyvä, ja ylityö- ja vuoronvaihtokielto puree. 

Jäsenistön tuki lämmittää neuvottelukunnan puheenjohtajan mieltä.

– Ollaan yhtenä rintamana asian takana. Pidetään kaikista työntekijöistä huolta ja huolehditaan siitä, että kaikilla olisi mukavaa työpaikalla.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 ammattilaista, jotka työskentelevät esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa, ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä, lastensuojelussa. Alan työehtosopimuksen solmivat Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote sekä Sosiaalipalvelualan allianssi Salli. Ammattiliitto Pro kuuluu Sallin neuvottelujärjestöön yhdessä Ammattiliitto Jytyn ja Suomen Terveydenhoitajaliiton STHL:n kanssa. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI.