Hyppää pääsisältöön

”Asiat etenevät sopimalla, ei riitelemällä”

Jari Kovanen Kotorannassa
Finnairin teknisten neuvottelukunnan varapuheenjohtajan Jari Kovasen mukaan koronakriisin höykyttämät työntekijät ansaitsevat lepotauon säästötoimista. Vapaa-ajalla mies rentoutuu esimerkiksi rakentamalla saunan lauteita talkoovoimin.

”Asiat etenevät sopimalla, ei riitelemällä”

Julkaistu 22.12.2021 klo 08:00
Uutiset
Kirjoittanut
Jenni Meronen
Finnairin teknisten neuvottelukunnan varapuheenjohtajan Jari Kovasen mukaan koronakriisin höykyttämät työntekijät ansaitsevat lepotauon säästötoimista. Vapaa-ajalla mies rentoutuu esimerkiksi rakentamalla saunan lauteita talkoovoimin.

Finnairin lentokonelaivaston huollossa työnjohtajana työskentelevä Jari Kovanen on seurannut koronakriisin vaikutuksia ilmailualaan eturivin paikalta. Kun lennot maaliskuussa 2020 loppuivat kuin seinään, alkoivat koko lentoalalla laajat lomautukset. Osa on ollut lomautettuna yhtäjaksoisesti pandemian alusta asti. Lisäksi kriisin pitkittyminen johti laajoihin irtisanomisiin.

Nyt osa lomautetuista on palannut töihin, ja pitkäaikaispysäköinnissä olevia lentokoneita on alettu palauttaa aktiivikäyttöön Helsinkiin. Tilanteessa, jossa koronarajoituksia vuoron perään höllätään ja kiristetään, tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin yhä epävarmat.

– Meidän palkkamme maksavien lentomatkustajien on hankala tietää, voiko vaikkapa tammikuussa lentää etelän lämpöön. Finnairin operaattorina puolestaan on vaikea suunnitella tulevia lentoja. Näköalattomuus on saanut monet lentoaloilla työskentelevät irtisanoutumaan, Kovanen kertoo.

Jo riittää joustaminen

Työntekijät eri sopimusaloilla solmivat koronan jatkuessa säästösopimuksen, jolla luovuttiin kahden vuoden palkankorotuksista ja lomarahoista. Siksi Kovanen pitää Finnairin ilmoitusta toimihenkilöiden ja teknisten toimihenkilöiden työehtosopimuksen irtisanomisesta yllättävänä.

– Jostain syystä työnantaja ilmoitti, ettei ylempien toimihenkilöiden tessiä tarvitse irtisanoa, sillä he ovat säästäneet riittävästi. Nyt mielenkiinnolla odotamme, mitä Finnair ja Palta meiltä neuvottelupöydässä haluavat.

Kovanen peräänkuuluttaa Finnairilta eri sopimusalojen ja työntekijäryhmien tasavertaista kohtelua niin lomautusten jakamisen kuin tes-neuvottelujen suhteen. Jäseniltä tullut selkeä viesti on, ettei lisäsäästöjä haluta. 

Koneet huolletaan öisin

Palkankorotusten lisäksi tes-neuvotteluissa sovitaan esimerkiksi työajoista. Finnairilla niihin on jo perinteisesti sovellettu paljon paikallista sopimista, Kovanen kertoo.

Lentokoneiden huoltotyö toimii keskeytymättä vuorokauden ympäri. Huoltotöitä tehdään varsinkin öisin, sillä mantereiden välisiä lentoja lukuun ottamatta valtaosa koneista palaa illaksi kotiin.

– Osa työstä on suunniteltua huoltotyötä, joka perustuu siihen, kuinka paljon koneilla lennetään. Vikakorjaukset tulevat sitten erikseen lisänä, Kovanen kertoo.

Vuorotyössä työaikojen sijoittelulla on suuri merkitys riittävälle palautumiselle ja työhyvinvoinnille. Käytännössä hyväksi on todettu esimerkiksi nopeasti kiertävä Respect -kolmivuorotyömalli, joka on kehitetty yhdessä työterveyden kanssa.

– Ikääntyneillä on ollut eräissä määräaikaisissa kokeiluissa mahdollisuus lyhentää työaikaansa esimerkiksi 20 prosentilla. Sillä voi olla työuria pidentävä ja työhyvinvointia parantava vaikutus, sillä esimerkiksi 55-vuotias työntekijä on voinut tehdä jo 35 vuotta vuorotyötä.

Ongelmat sovittava ruohonjuuritasolla 

Kovanen sai motivaation liittotoimintaan omakohtaisen, työpaikalla sattuneen hankalan tilanteen myötä.

– Siinä oli luottamusmies ja liitto hyvin mukana, ja se meni sovittelemalla maaliin. Sain siitä impulssin lähteä osastoluottamusmieheksi, kun siihen minua pyydettiin.

Pron neuvottelukierroksen slogan ”Yhdessä sopien” on Kovasen mielestä hyvä ohjenuora myös työpaikalle. Asiat pitäisi hoitaa paikallisesti tai omassa tiimissä niin pitkälle kuin mahdollista. Se vaatii molemmilta osapuolilta kykyä kuunnella ja katsoa asioita eri näkökulmista. 

– On aina huono juttu, jos aletaan riidellä, asia eskaloituu ja joudutaan ulkopuolelta hakemaan ratkaisua. Jatkuva vuoropuhelu vähentää vainoharhaisuutta, joka usein johtuu yksipuolisesta informaatiosta tai väärinymmärryksistä.

Vapaa-ajallaan Kovanen rentoutuu mökkeilemällä ja perheen parissa. Lisäksi hän on mukana niin kunnan luottamustoimissa kuin useiden eri yhdistysten hallituksissa. Rajamäen kyläyhdistyksen puheenjohtajana mies on ollut mukana niin järjestämässä hävikkiruoan jakelua kuin palkkaamassa pitkäaikaistyöttömiä kyläavustajiksi. Kovasen viimeisin projekti on hyvinvointilomia tarjoavan Kotorannan saunan lauteet, jotka rakennettiin talkootyönä.

– On aina kiva saada asioita valmiiksi. Voi sitten aloittaa jotain uutta.

Tässä juttusarjassa esittelemme Pron hallituksen jäseniä ja heidän työpaikkojaan. 

Kuka?
Jari-Pekka Kovanen
Titteli: Huoltotyönjohtaja
Työpaikka: Finnair Technical Services Oy , vuodesta 1989
Pron sektori: Palvelu
Pron yhdistys: Lentoalan Toimihenkilöt Pro Ry
Tärkeimmät luottamustoimet Prossa: hallituksen jäsen, edunvalvontavaliokunnan jäsen, Finnairin teknisten neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, työsuojeluvaltuutettu, varapääluottamusmies, varaosastoluottamusmies, LTH Pro ry varapuheenjohtaja, Majvik Oy hallituksen jäsen, STTK:n edustajiston varajäsen
Lempiruoka : ulkona syöty hernekeitto
Voimabiisi: Def Leppard – Love bites