Hyppää pääsisältöön

Eduskunta hyväksyi Fennovoiman periaatepäätöksen

Eduskunta on hyväksynyt äänin 115–74 periaatepäätöksen ydinvoimalaitoksen rakentamisesta Pyhäjoelle. Fennovoiman on jätettävä rakentamislupahakemus kesäkuun 2015 loppuun mennessä.

Pro Uutiset / Katri Kangas / lähde: TEM

Eduskunnan hyväksymä, valtioneuvoston syyskuussa tekemä myönteinen periaatepäätös täydentää Fennovoimalle vuonna 2010 myönnettyä periaatepäätöstä.

Fennovoiman periaatepäätökset ovat voimassa 30.6.2015 saakka. Yhtiön tulee jättää siihen mennessä valtioneuvostolle rakentamislupahakemus Pyhäjoen laitosyksiköstä. Vuonna 2010 annettu periaatepäätös ja nyt hyväksytty periaatepäätöksen täydennys raukeavat, jos näin ei tapahdu.

Yhtiön pitää osoittaa rakentamisluvan hakemiseen mennessä hankkeella olevan vähintään 60 prosentin kotimainen omistus. Kyse on toisaalta kansallisen edun turvaamisesta, jolla varmistetaan maan energiapolitiikan ohjattavuutta ja huoltovarmuutta, toisaalta hankkeen yleisestä hyväksyttävyydestä. Omistusehto sitoo poliittisesti myös tulevia hallituksia.

Fortumin mukaanlähtö täyttäisi kotimaisuusvaatimuksen

Voimaosakeyhtiö SF:n Fennovoiman 66 prosentin osuudesta on varattuna kotimaista omistajuutta tällä hetkellä 52,4–55,5 prosenttia. Tällä viikolla Fortum kuitenkin ilmoitti olevansa valmis tekemään enintään 15 prosentin sijoituksen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen.

Osallistuminen ehtona on se, että Fortum saa haltuunsa yli 75 prosentin osuuden Rosatomin kanssa perustettavasta venäläisestä vesivoimayhtiöstä. Rosatomin tytäryhtiö omistaa Fennovoimasta 34 prosenttia ja toinen tytäryhtiö on Pyhäjoen voimalan laitostoimittaja.

Jos Fortumin ehdot täyttyvät ja se osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, täyttyy valtioneuvoston edellyttämä kotimaisuusaste selkeästi.

Fennovoiman annettava selvitys ydinjätehuollosta

Fennovoiman tulee lisäksi antaa rakentamislupahakemusta jättäessään selvitys täsmennetyistä suunnitelmistaan ydinjätehuollon järjestämiseksi. Sen on myös kehitettävä käytetyn polttoaineen loppusijoitusta koskevaa suunnitelmaansa ja esitettävä 30.6.2016 mennessä työ- ja elinkeinoministeriölle joko sopimus ydinjäteyhteistyöstä TVO:n ja Fortumin kanssa tai omaa, ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitosta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma.

Rakentamisluvan ja aikanaan haettavan käyttöluvan käsittely tapahtuu valtioneuvostossa. Käsittelyyn sisältyy lain mukaisesti laaja lausunto- ja kuulemismenettely.