Torstaina valtakunnansovittelija järjesti tapaamisen, jossa oli läsnä sekä työnantajien että palkansaajien edustajia. Tilaisuuden aihe saattaa lukijasta vaikuttaa kuivahkolta (”ajankohtaiskatsaus EU-tason työelämähankkeisiin ja työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun”), mutta sisältö oli mitä kiinnostavin. Yksi nosto: useampikin alustaja totesi, että suomalainen tapa kehittää työelämää yhteisesti on monella tavalla ainutlaatuista. Meidän työnantaja- ja palkansaajaliittomme kykenevät käymään yhteistä keskustelua esimerkiksi tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisestä, työn murroksesta, digitalisaation ja tekoälyn vaikutuksista – ja monesta muusta yritysten, julkisyhteisöjen ja työpaikkojen kannalta elintärkeästä aiheesta. Näin ei ole monessakaan muussa eurooppalaisessa maassa. 

Eilen puolestaan olin mukana yritysvierailulla, jossa keskustelimme palkkauksesta, paikallisesta sopimisesta ja yhteistoimintalain mukaisesta jatkuvasta vuoropuhelusta. Jälleen aiheet oikein huokuivat seksikkyyttä, mutta oikeasti vierailu käsitteli liiketoiminnan kehittämisen ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta olennaisia juttuja: miten osaamisen kehittämisestä, palkitsemisesta, muutostilanteiden ennakoinnista ja vaikkapa henkilöstöeduista rakennetaan yrityksen ja sen henkilöstön menestystekijöitä. Keskustelumme oli avointa, rakentavaa ja yhteistyöhön kannustavaa. 

Mutta. 

Tällä hetkellä intomielisimmänkin (tunnustan – tunnistan itseni) on vaikea motivoitua edellä kertomani tapaiseen yhteistoimintaan. 

On nimittäin niin, että Suomen hallitus esittäessään palkansaajien kannalta monta täysin mahdotonta työelämäheikennystä aiheuttaa paitsi merkittävää haittaa – sekä palkansaajille että lopulta myös työnantajille – tulee samalla suurelta osin hävittäneeksi sen luottamuspääoman, millä hyvinvointiamme on jo vuosikymmenten ajan rakennettu. Työmarkkinasuhteet ovat herkkiä. Työnantajat ovat jo asemansa ja työnjohto-oikeutensa johdosta aina vahvempi osapuoli. Kun työntekijöille syntyy – täysin oikeutetusti – tunne, että heitä ei kuunnella, heidän näkemyksillään ei ole arvoa eikä heidän esittämiään perusteluja uskota, ollaan onnettomassa tilanteessa.  

Vastuulliset työntekijät eivät voi vain antaa vahingon tapahtua. Se ei olisi kestävää, se ei olisi vastuullista, se ei kunnioittaisi aikaisempien työntekijä- ja työnantajasukupolvien työtä eikä se olisi reilua työmarkkinoille tulossa olevien kannalta.  

Meidän tulee pitää ääntä siitä, miten suuria virheitä Suomen hallitus on tekemässä. Siksi marssimme perjantaina 27.10.2023 ulos monilla prolaisilla työpaikoilla. 

…ilman yhteistä rintamaa. 

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron johtaja.