Työelämää on yhä vaikeampi ennakoida, sillä muutokset tulevat monesta eri suunnasta. Tämä on tuttua finanssialalla, jota digitalisaatio ja robotisaatio ovat muuttaneet viime vuosina vinhaa vauhtia.
– Ei ole yhtä työelämää, on monimuotoista työelämää nyt ja tulevaisuudessa, ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja Sitrasta kuvailee.
Työelämän muutos ja osaamisvaateet puhuttivat finanssialan juhlaseminaarissa maanantaina Helsingissä. Seminaari tarjosi kutsuvieraille puheenvuoroja huippuasiantuntijoilta muun muassa vihreästä siirtymästä, osaamisesta ja työn tulevaisuudesta.
Jatkuva oppimisen tarve on suurempi kuin koskaan
Yhä useampi rahoitus- ja vakuutusalalla työskentelevä kohtaa töitä, jotka eivät ole tuttuja. Osaamisen kehittäminen korostui useissa puheenvuoroissa.
Osaamisvaje kuormittaa henkilöstöä mutta on myös uhka alan yrityksille. Finanssivalvonnan kyselyn mukaan suurimpana riskinä nousivat esiin puutteet henkilöstön digiosaamisessa.
– Osaamisen varmistamisella pidämme huolta, että suomalainen finanssiala pysyy Euroopan kärjessä, totesi puheenjohtaja Fatma Dirkes eurooppalaisesta rahoitus- ja vakuutusalan koulutusjärjestöstä ETBN:stä.
Uhkia myös ulkopuolelta
Uhkia tulee myös alan ulkopuolelta, kun erilaisten kyberhyökkäysten ja tietojenkalastelun määrä kasvaa. Rikollisten mielenkiinto kohdistuu niin työpaikkoihin kuin työntekijöihinkin. Osaava henkilöstö on avainasemassa myös tietoturvan parantamisessa. Jos henkilöstön osaaminen ontuu, edistyneinkään tekniikka ei takaa täyttä turvaa.
– Kyberturvallisuus on osa-alue, johon niin valvoja kuin valvottavat panostavat, neuvonantaja Hanna Heiskanen Finanssivalvonnasta kertoo.
Vastuullisuus on osa modernia johtamista
Vastuullisuuden merkitys kasvaa myös finanssialalla. Maailmanlaajuisen eurooppalaisen vakuutusyhtiön Allianzin vastuullisuusjohtaja Line Hestvik painotti sitä, miten vastuullisuusajattelu menee kovaa vauhtia eteenpäin ja miten tärkeää yritysten on pysyä vauhdissa mukana. Esimerkiksi Allianzissa vastuullisajattelu on viety läpi koko yrityksen ja kaikkien liiketoiminta-alueiden. Se näkyy toiminnan läpinäkyvyytenä, vastuuvalintoina ja koko henkilöstön koulutusohjelmana.
Valinnoillamme vaikutamme tulevaan työelämään
Seminaarissa todettiin, että tämän päivän teoilla ja valinnoilla vaikutamme tulevaisuuden työelämään. Rahoitus- ja vakuutusala haluavat varautua tulevaan yhteistyöllä ja osaamista kehittämällä Näin finanssialasta tehdään Suomen paras työpaikka.
Tehdään finanssialasta Suomen paras työpaikka 2030- juhlaseminaari huipensi FinanssiTYÖ2030 ja Vakuuttava työ 2030 -hankkeet, joita Ammattiliitto Pro on tehnyt yhteistyössä Palvelutyönantajat Paltan, Finanssialan ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n sekä alan yritysten kanssa. Hankkeiden myötä finanssialan asioita on käsitelty esimerkiksi seminaareissa, erilaisissa artikkeleissa ja podcast-sarjassa.
Hankkeille on myönnetty rahoitusta valtakunnallisesta TYÖ2030-ohjelmasta, jolla tähdätään uudenlaisten toimintatapojen kehittämiseen, uuden teknologian hyödyntämiseen sekä työhyvinvoinnin edistämiseen.