Pro Uutiset/ Katja Palhus
Finnairin säästötalkoisiin pakotetut lentovirkailijat ovat säästäneet kovimmalla tavalla.
– Meiltä ei ole viety siivua palkasta, vaan koko työ, sanoo Suomen lentovirkailijoiden puheenjohtaja Virpi Leppänen.
Lentovirkailijoiden määrää on vähennetty Finnairissa jo vuosia.
Vuodesta 2008 lähtien on irtisanottu lähes kolmesataa henkilöä. Kymmenen vuoden aikana lentovirkailijoiden määrä Finnairissa on puolittunut 1 200:sta alle kuuteensataan henkilöön.
– Olisimme olleet valmiita tekemään vakautussopimuksen, jos sellaista olisi meille tarjottu.
Lentovirkailijoille ei tarjottu muuta vaihtoehtoa kuin irtisanomiset.
– Irtisanomisten jälkeenkään meille ei taattu jatkuvuutta työhön eikä irtisanomissuojaa, Leppänen toteaa.
Finnairin rakenneuudistus on koskenut lentovirkailijoiden sopimusalaa kovimmin.
Töitä on yhdistelty ja jaettu jäljelle jäävien kesken. Kovan paineen alla työskentely on aiheuttanut uupumusta ja jaksamisongelmia.
Työt pois Suomesta
Työtä on myös ulkoistettu halvan työvoiman maihin kuten Puolaan ja Thaimaahan. Viroon on perustettu tytäryhtiö, jonne siirretään taloushallinnon työtä. Muun muassa Revenue management and pricing RMP-yksikön tuotteiden hinnoittelua ja katteiden suunnittelua koskevia töitä on siirretty Intiaan.
– Niiden maiden palkkatason kanssa on mahdotonta kilpailla, puheenjohtaja Virpi Leppänen toteaa.
Finnairin lentovirkailijat ovat huolissaan asiakkaiden palautteesta.
– Johtajien suhmurointi on suututtanut asiakkaat, ja moni kertoo ettei enää ole jatkossa valmis käyttämään Finnairin palveluja.
Jos ihmiset äänestävät jaloillaan, vaikutukset kohdistuvat ensimmäisenä lentovirkailijoihin, jotka menettävät työnsä. Pitkällä aikavälillä koko Finnairin liiketoiminta kärsii.
Lentovirkailijat työskentelevät markkinoinnissa, puhelinmyynnissä ja taloushallinnossa. He työskentelevät asiakasrajapinnassa sekä pääkonttorilla että lentokentällä.