Työelämässä elää sitkeä ajatus siitä, että töihin tulisi mennä mahdollisimman pian hinnalla millä hyvänsä. Sairaana työskentelyä perustellaan usein velvollisuudentunnolla, työn jatkuvuudella tai sillä, ettei ”kehtaa jäädä pois” tai ”säälittää työkaverit, jotka joutuvat tekemään poissaoloni aikana enemmän”.
Kysymys ei kuitenkaan ole vain yksilön sitkeydestä tai velvollisuudentunnosta. Kyse ei ole myöskään yksilön asenteesta, vaan työkyvystä, terveydestä ja koko työyhteisön hyvinvoinnista ja toimivuudesta.
Työkyky ei ole sama asia kuin työpaikalla oleminen
Keskeinen kysymys sairaana ei ole se, pääseekö töihin, vaan se, onko oikeasti työkykyinen omaan työhönsä. Kuumetta alentavan lääkkeen avulla työskentely voi hetkellisesti helpottaa oloa, mutta se ei poista elimistössä jylläävää infektiota. Päinvastoin itsensä kuormittaminen sairaana voi pitkittää toipumista ja lisätä vakavien jälkitautien riskiä.
Oletko oikeasti työkykyinen omaan työhösi?
Myös ilman korkeaa kuumetta olo voi olla sellainen, että työskentely kärsii merkittävästi. Etenkin tietotyössä sairaana työskentelyn vaikutukset näkyvät nopeasti. Työn laatu heikkenee, kun ajattelu hidastuu, keskittyminen herpaantuu, virheiden määrä kasvaa ja luovuus kärsii. Tämä ei ole yksilön heikkoutta, vaan inhimillinen reaktio sairauteen.
Kenen etu on sairaana töihin tuleminen
Sairaana töihin tuleminen, eli presenteismi, ei ole vain yksilön terveysriski. Se on myös organisaation riski. Tartuntariskit koskevat niin työkavereita kuin asiakkaitakin. Yhden ”sankarisuoritus” voi johtaa usean muun sairastumiseen. Lisäksi itsensä rasittaminen sairaana voi pitkittää toipumista ja johtaa jälkitauteihin. Esimerkiksi keuhkokuume tai sydänlihastulehdus ovat sairauksia, jotka voivat kehittyä näennäisesti tavallisen flunssan jälkiseurauksina, jos keho ei saa riittävästi aikaa palautumiseen. Lyhyen aikavälin poissaolon välttäminen voi näin muuttua vakaviksi ja pitkäkestoisiksi sairauksiksi, joilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia työkykyyn ja elämänlaatuun.
Yhden ”sankarisuoritus” voi johtaa usean muun sairastumiseen ja pitkittää toipumista.
Kehoa kuunnellen
On tärkeää muistaa, että viime kädessä lääkäri arvioi, onko työntekijä työkykyinen ja vaarantuuko sairaus töihin menemällä. Työnantaja ei ole oikea taho tekemään lääketieteellisiä arvioita, eikä työntekijänkään pitäisi joutua yksin kantamaan vastuuta asiasta epäselvässä tilanteessa. Työelämässä on tärkeää säilyttää tämä roolijako selkeänä.
On myös muistettava, että ihmiset sairastavat eri tavoin. Toiselle nousee nopeasti korkea kuume, toinen kokee olonsa hyvin sairaaksi ilman kuumetta. Subjektiivinen kokemus ei ole vähäpätöinen. Keho viestii kuormituksesta yksilöllisesti, ja näitä viestejä on syytä kuunnella.
Onko etätyö ratkaisu vai uusi ongelma?
Etätyön lisääntyminen on vähentänyt sairauspoissaoloja, osittain siksi, että tartuntamahdollisuudet ovat pienemmät. Samalla etätyö on kuitenkin normalisoinut ilmiön, jossa töitä tehdään kotoa käsin puolikuntoisena.
Etätyö on kuitenkin normalisoinut ilmiön, jossa töitä tehdään kotoa käsin puolikuntoisena.
Etätyö ei poista sairauden vaikutuksia kognitiiviseen suorituskykyyn, eikä se tee kuormituksesta vaaratonta. Silloin vastuu siirtyy entistä enemmän yksilölle: onko työn tekeminen todella välttämätöntä juuri nyt? Edistääkö se toipumista vai hidastaako sitä? Ja millaista työn laatua voimme odottaa, jos työskentelemme vajaakuntoisina?
Inhimillinen työelämä on kestävää työelämää
Työelämä ei ole kestävällä pohjalla, jos normaaleja sairauksia ei enää sallita sairastaa rauhassa. Ihminen ei ole kone. Ironista kyllä, koneetkin ovat välillä pois käytöstä huollon tai vian vuoksi. Sairastaminen on osa elämää, ei merkki sitoutumattomuudesta.
Moni työuupumus, pitkittynyt sairaus tai ennenaikainen työkyvyn heikkeneminen olisi voitu ehkäistä antamalla keholle lupa levätä ajoissa. Kestävä ja inhimillinen työelämä rakentuu siitä, että sairastaminen nähdään osana elämää, ei heikkoutena, ja jossa terveyttä arvostetaan enemmän kuin näennäistä tehokkuutta.
Hyvinvoiva työntekijä on tehokas työntekijä
Sairaana töihin meneminen ei ole osoitus vastuullisuudesta, vaan usein merkki rakenteista ja odotuksista, joita on syytä tarkastella kriittisesti. Työhyvinvointi, tuottavuus ja inhimillisyys eivät ole toistensa vastakohtia. Tarvitsemme työpaikoille enemmän luottamusta ja ymmärrystä siitä, että hyvinvoiva työntekijä on myös tuottava työntekijä.
Kirjoittaja on työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija.
