Hyppää pääsisältöön

Fortum uhkaa ulkoistaa myös vesivoiman käynti- ja kunnossapitotyöt

– Yhtiö ei ole tehnyt elettäkään turvatakseen henkilöstön aseman muutoksissa, sanoo sopimusalavastaava Petteri Hyttinen Prosta.

Pro Uutiset/Paavali Kukkonen

Energiayhtiö Fortum Oyj aikoo selvittää mahdollisuudet ulkoistaa Power Renewable Energy O & M Finland -toiminnoissa. Käytännössä ulkoistukset kohdistuvat Imatran ja Oulujoen vesivoimaa tuottavien yksiköiden henkilöstöön. Ulkoistusuhan alla on 64 työpaikkaa.

–Tuntuu, että Fortum Oyj ryhtyy yhtiötä pilkkomalla tavoittelemaan yhtiön omistajille entistä suurempia osinkoja, energia-alan sopimusalavastaava Petteri Hyttinen Ammattiliitto Prosta sanoo.

Aiemmin tänä keväänä Fortum tiedotti suunnitelmista ulkoistaa siirtoverkko.

Fortumin yhtiökokouksessa tiistaina uudelleen puheenjohtajaksi valittu Sari Baldauf ilmoitti, että yhtiö nostaa tulevina vuosina omistajille maksettavia osinkoja roimasti. Osinkosuhdetta nostetaan jopa 80 prosenttiin liiketuloksesta ilman kertaluonteisten erien vaikutusta.

– Ulkoistukset eivät voi olla vaikuttamatta yhtiön henkilöstön asemaan. Fortumin omistaja-arvoa lähitulevaisuudessa kasvatetaan myymällä ensin siirtoverkko, jonka myyntiaikeet vahvistuivat muutamia viikkoa sitten yhtiön löydettyä verkolle käyvän hinnan, yli 4 miljardia euroa, Hyttinen toteaa.

Fortumin kassavirran parannusohjelma näyttää käytännössä kohdistuvan epäreilulla tavalla yhtiön henkilöstöön ja sen työsuhde-etuuksiin.

Lyhytnäköiset suunnitelmat tappavat tuloksentekokyvyn

Fortum on muhkeiden voittojensa turvin pystynyt tarjoamaan innovaatio- ja työhyvinvointiympäristön laajalti koko yhtiössä. Henkilöstön sitoutuneisuutta ja yhteishenkeä ajetaan kuitenkin nyt alas pilkkomalla yhtiön strateginen vahvuus aliurakoitsijoille.

Pron selvitysten mukaan ulkoistuksilla on aina kielteiset vaikutukset henkilöstön tuntemuksiin työpaikkojen varmuudesta. Työmotivaatio ja tuloksentekokyky rapautuvat, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta.

– Lähtöasetelmissa Fortum ei ole ilmaissut eleelläkään, että se liikkeenluovutustilanteessa turvaisi sopimusteitse henkilöstön aseman mahdollisen uuden sopimuskumppaninsa kanssa. Fortumin toimintaa voidaan valtion strategisena yhtiönä pitää erittäin lyhytnäköisenä ja jopa härskinä, toteaa sopimusalavastaava Hyttinen.

– Suurena vaarana on, että aliurakoitsijat saneeraavat henkilöstöä kasvottomien pääomasijoitusyhtiöidensä edessä.

Yhteiskuntavastuu rakennettava uusista lähtökohdista

Sopimusalavastaava Petteri Hyttisen mukaan Fortumin kassassa on rahaa, mutta sitä näyttää riittävän vain yhtiön johdon palkitsemiseen sekä omistajien taskuihin korotettuina osinkoina. Yrityksen yhteiskuntavastuu pitäisi rakentaa uusista lähtökohdista niin, että yhtiön toimintakyky säilyy.

– Käsittämätöntä, että yhtiössä ei nähdä, että ulkoistuksien myötä heikkenevä henkilöstön hyvinvointi vaikuttaa myös tuloksentekokykyyn jatkossa, Hyttinen hämmästelee.

– Fortumin voitoistaan Suomeen maksamat verot myös pienenevät, jos sopimuskumppanin omistus sijaitsee ulkomaisessa konsernissa. Valtionyhtiön tulisi tarkasti huolehtia, että sen pääosin omistama bisnes Suomessa maksaa myös veronsa Suomeen.