Voi ei, taas tuo puhuu muista selän takana! Taas tuo työkaveri puhua puuskuttaa ja vie aikaani!

Vanha totuus on, että ketään ei voi eikä kannata muuttaa. Tuhlaamme energiaamme, kun käytämme aikaa siihen, että yritämme saada selän takana puhujaa tai aikavarasta muuttumaan hienovaraisin vihjailuin. Sen sijaan olemme sataprosenttisesti vastuussa itsestämme ja toiminnastamme.

– Ratkaisut ongelmiin ovat aina omissa käsissämme, tietää työnohjaaja, kouluttaja Heidi Härkönen. Hän toimii työnohjaajana ja kouluttaa eri alojen ammattilaisia parempaan vuorovaikutukseen OhjausAvaimessa Helsingissä.

Vatvomisesta ei ole hyötyä

Selän takana puhuminen ei vie työyhteisöä eteenpäin eikä se ole reilua, ei silloinkaan, kun kokee toisen vaikeaksi persoonaksi. Tutkimusten mukaan asioiden veivaaminen on erityisesti naisten tapa.  

Härkönen sanoo, että on tekopyhää väittää, että itse ei koskaan puhuisi pahaa muista selän takana. Joskus se on tapa tuulettaa tunteita. Joskus se voi olla osa työpaikan valtapeliä.

Jatkuva selän takana puhuminen ja vatulointi voi olla omaksuttu tapa. Kun itse ei halua olla juorumyllyssä mukana, kannattaa tehdä oma osansa eli jättäytyä hommasta pois. Työkavereille voi sanoa, että ei halua kuulla ikäviä asioita toisista. Jos asian sanominen on vaikeaa, sitä voi harjoitella ennalta.

Jatkuva selän takana puhuminen ja vatulointi voi olla omaksuttu tapa.

Heidi Härkönen kehottaa miettimään, mikä on esimiehen tai työkaverin haukkumisen motiivi. Miksi teen näin, mitä asiaa se edistää? Onko helppoa tehdä yhteistä tehtävää ihmisen kanssa, jota on itse juuri mollannut kahvitauolla?

– Itselleni kerrottiin yhdessä työpaikassa, mitä muut olivat minusta puhuneet selän takana. Aloin sanoa, että nämä puheet eivät minua kiinnosta, ja ne puheet loppuivat siihen.

Aikavaras voi opettaa rajoja

Joskus työkaveri voi olla aikavaras, joka vie toisten aikaa ja energiaa puhumalla, kun pitäisi keskittyä töihin tai purkamalla sydäntään kotiasioista lounastauolla, jolloin pitäisi virkistyä. Aikavaras on energiasyöppö, joka ei ehkä itse näe omaa toimintaansa.

Härkönen kehottaa pitämään aikavarkaan kanssa kiinni omista rajoistaan. Hänelle voi todeta, että ”anteeksi, mutta minun on nyt tehtävä työtä”. Jos hänen kanssaan tekee yhteistä tehtävää tai projektia, voi kysyä, kuinka tehtävät jaetaan ja tarttua omiin töihinsä. Jos varkaalle antaa periksi, vaarana on oma uupuminen.

Työpaikalla olisi hyvä keskustella pelisäännöistä. Ei riitä, että keskustelu käydään kerran. Pelisäännöt kannattaa nostaa keskusteluun puolen vuoden välein.

– Lapsenlapseni päiväkodin vessan seinä on tapetoitu pelisäännöillä. Siellä lukee esimerkiksi, että työpaikan ongelmista ei puhuta asiakkaiden kuullen. Minusta tuo on mahtava tapa pitää sääntöjä koko ajan mielessä.

Työnohjaus on hyvä foorumi kehittää omaa työtä ja myös aloittaa pelisäännöistä keskusteleminen. Härkösen mukaan pelisäännöistä puhuminen on jokaisen vastuulla. Pelisääntöjen pitää olla kaikille samat, ja jokaisen täytyy sitoutua niihin. Yhdessä voidaan pohtia, puhutaanko tauoilla työasiaa taikka kuinka asiakkaista puhutaan.

Jokaista pitää kuunnella: ihmisyyteen kuuluu tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Pelisääntöjä ei luoda valmiiksi yhdellä istumalla vaan siihen tarvitaan aikaa. Jokaista pitää kuunnella: ihmisyyteen kuuluu tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi.

– Työpaikalla on koolla erilaisia persoonia. Erilaisuus kannattaisi nähdä rikkautena. Yksi on hiljainen, toinen puhelias, joku pitää työpöytänsä huippusiistinä ja toinen tekee työtä kaaoksessa. Oma tapa ei ole se ainoa oikea, Härkönen muistuttaa.

Omaa ammatillista itsearviointiaan voi aina kehittää. On viisasta pysähtyä miettimään, miten itse toimii ammattilaisena ja millaista oma vuorovaikutus on muiden silmin. Maailma muuttuu, ja myös jokaisen meidän pitää muuttua.