Hyppää pääsisältöön

Henkilöstön ja työnantajan yhteistyöllä parhaisiin tuloksiin – DNA on vuoden paras työpaikka

DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place To Work -tutkimuksen suurten työpaikkojen sarjassa. Vuonna 2018 DNA ylsi toiselle sijalle.

Pro Uutiset / Kuva: DNA Oyj:n kuvapankki

Great Place To Work on listannut Suomen parhaat työpaikat nyt 17. kertaa. Yhteensä tutkittiin 150 yritystä, jotka työllistivät yhteensä noin 45 000 työntekijää. Tutkimuksessa kaksi kolmasosaa pisteistä tulee työntekijöiden kokemuksesta ja yksi kolmasosa muodostuu yrityksen johtamiskäytännöistä tehtävästä arvioinnista. Keskisuurten organisaatioiden kategoriassa voittajaksi selviytyi jo toista kertaa peräkkäin digitaalinen insinööritoimisto Nitor ja pienten organisaatioiden sarjassa kotisiivousyritys Koti Puhtaaksi Oy. 

Henkilöstön ja työnantajan yhteistyö DNA:n voiton takana

Tietoliikennekonserni DNA:n pääluottamusmies Mika Oja kertoo, että yhtiön työtyytyväisyystulokset ovat viimeisenä kahtena vuonna nousseet hurjia harppauksia GPTW:n kyselyssä. Tästä ja viime vuotisesta sijoituksesta huolimatta voitto oli mahtava yllätys. Ojan mukaan voitto ja siihen johtaneet askeleet ovat täysin kaikkien DNA:laisten ansiota. Hän painottaa yhtiön jatkuvaa sisäistä kehitystä, jonka peruspilarina on henkilöstön ja työnantajan välinen mutkaton yhteistyö.

– Kaikessa mitä teemme, on otettu huomioon henkilöstön ideat ja mietteet ja sitä kautta toimintaa on vuosien varrella kehitetty. Olemme rohkeasti lähteneet kokeilemaan uusia tapoja toimia, jotka ovat henkilöstön mielestä hyviä. 

Työaikajoustavuus tärkeää 

Oja nostaa esiin työaikajoustavuuden. DNA:lla on käytössä mutkattoman työn malli, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että sen piiriin kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus työskennellä joustavasti etänä.

– Töitä voi tehdä vaikka kotoa tai kesämökiltä käsin, eikä tästä tarvitse sopia erikseen, Oja tarkentaa.

Henkilöstön sisällä myös niillä, jotka eivät kuulu mutkattoman työn piiriin on mahdollisuus tehdä etätöitä. Oja kertoo, että viimeisimpänä etätyömahdollisuus laajeni asiakaspalveluun.

– Tästä etätyöstä sovitaan esimiehen kanssa ja sitä on mahdollista toteuttaa kaksi päivää viikossa. Työaikajoustoon sisältyy myös isovanhempainvapaa, joka tarkoittaa palkallista viikon mittaista vapaata, jonka voi käyttää kerran työsuhteen aikana. Työaikajoustavuus ja hyvä yhteishenki ovat tärkeitä avaimia tähän voittosijoitukseen, Oja sanoo.

Juna ei pysähdy 

Oja painottaa vielä, ettei työ lopu tähän vaan aina on varaa kehittyä.

– Tapamme toimia ja suunta on selkeästi oikea. Tulokset eivät kuitenkaan synny itsestään vaan meillä tehdään niiden eteen yhdessä paljon työtä. Me DNA:lla haluamme kehittää toimintaa entisestään jatkuvasti. Juna ei pysähdy tähän.

Kärkisijoilla kaksi teleoperaattoriyhtiötä

Tänä vuonna suurten yritysten kategoriassa kärkisisjoille nousi kaksi teleoperaattoriyhtiötä. Teleyhtiö Elisa sijoittui sarjassa toiseksi. On hienoa, että teleoperaattoriyhtiöt ovat tässä asiassa suomen johtavia työpaikkoja, sanoo Pron puheenjohtaja Jorma Malinen

– Pron kannalta tämä on hyvin mielenkiintoinen ja positiivinen tilanne, koska runsas määrä jäseniämme työskentelee kummassakin yhtiössä. Haluamme onnitelle molempia yhtiöitä ja niiden henkilöstöä hienosta sijoituksesta. Tämä on selkeä osoitus siitä, kuinka merkittäviin tuloksiin henkilöstön ja johdon välisellä yhteistyöllä päästään, Malinen lisää.

Lue aiheesta lisää Great Place To Workin sivuilta.