Hyppää pääsisältöön

Hirsitalotehtaille neuvotellaan omia työehtosopimuksia

kaadettuja puita ja lunta
Puuteollisuusyrittäjät, Ammattiliitto Pro ja Teollisuusliitto aloittavat neuvottelut uusien hirsitaloteollisuutta koskevien työehtosopimusten aikaan saamiseksi ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.

Hirsitalotehtaille neuvotellaan omia työehtosopimuksia

Julkaistu 18.12.2021 klo 08:16
Uutiset
Puuteollisuusyrittäjät, Ammattiliitto Pro ja Teollisuusliitto aloittavat neuvottelut uusien hirsitaloteollisuutta koskevien työehtosopimusten aikaan saamiseksi ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.

Koska kyseessä on useampaa yritystä koskevat työehtosopimukset neuvotellaan ne erikseen työntekijöille sekä toimihenkilöille ja ne pohjautuvat vielä voimassa oleviin mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksiin. Osapuolet ovat jo puusepänteollisuudessa sopimusosapuolia.

Aloitteen ovat tehneet hirsitalotehtaiden edustajat. Neuvotteluiden aloittaminen tarkoittaa samalla sitä, että valtakunnallinen sopimustoiminta jatkuu osittain toimialalla. Aiemmin alalla on solmittu valtakunnallisia työehtosopimuksia Metsäteollisuus ry:n kanssa. Metsäteollisuus ry ei kuitenkaan enää neuvottele työehtosopimuksista.

 

Mikä Puuteollisuusyrittäjät ry?
 

Puuteollisuusyrittäjät ry on Suomen johtava huonekalu-, rakennuspuusepän- ja puusepänteollisuuden edunvalvoja, jonka tehtävänä on edistää kotimaisen puusepäntyön tunnettuutta Suomessa ja ulkomailla sekä lisätä kiinnostusta ja arvostusta alaa kohtaan.