Vaasassa ABB:lla on ollut ja on yhä hyvä kaiku, Raija, Jukka ja Nicklas Peltola vakuuttavat. Valokuvassa Toivo Ahonen, Raijan isä ja Jukan isoisä.
kuva: Mikko Lehtimäki
ABB Vaasa
– Perustettiin vuonna 1944 Oy Strömberg Ab:n Vaasan tehtaan nimellä.
– Valmisti aluksi sotatarvikkeita, nykyään merkittävä automaatio- ja sähkövoimatekniikkayhtiö, jonka tuotteisiin kuuluu Vaasassa muun muassa muuntajia, moottoreita ja generaattoreita teollisuudelle.
– Vuonna 1987 ruotsalainen ASEA osti Strömbergin ja vuonna 1988 ASEA muuttui ABB:ksi.
– Vuonna 2012 ABB:n Vaasan yksiköissä oli noin 2 300 työntekijää, koko Suomessa yhteensä noin 7 000 työntekijää.
Ammatissa Pro -lehti/ Tuomo Tarvas, kuva Mikko Lehtimäki
Ilta hämärtyy Vaasan Korkeamäessä, ja töistä palaavat kiiruhtavat kauppakasseineen kotirappuihinsa. Hirventiellä kerrostalonkolmion keittiössä tuoksuu kahvi. Raija Peltola kattaa pöytään uudet Arabian kupit ja tuo perässä marjapiirakan.
Alle kilometrin päässä Strömberg Parkissa koneet jatkavat jumpsuttamistaan, mutta Peltola ei sinne enää suuntaa. Peltola oli ABB:n ja sen edeltäjän eli Strömbergin – vaasalaisittain Rompan – palkkalistoilla kunnioitettavat 33 vuotta.
Pöytään istuu äitinsä seuraksi Jukka Peltola, 47, joka ajaa päivittäin Rompan muuntajatehtaalle. Hän on ollut Rompan mies 20 vuotta, ja käyntikortissa lukee tuotannonsuunnittelija.
Ovi käy ja Nicklas Peltola, 21, heittää ulkovaatteet mummolan naulakkoon. Hän aloitti ABB-uransa viime kesänä tuotannon kesätyöntekijänä.
Peltolan suvussa on oltu ABB:llä neljässä polvessa. Jukan isoisä, muuntajasuunnittelija Toivo Ahonen palveli Strömbergillä 26 vuotta ja isä, kuljetuspäällikkö Pentti Peltola 37 vuotta. Raijan veli Juhani Ahonen jäi viime vuonna muuntaja-asentajan paikalta eläkkeelle peräti 50 työvuoden jälkeen. Hän on kuitenkin suostunut satunnaisiin työkeikkoihin tänäkin vuonna.
Juoksutytöksi vain 14-vuotiaana
Toivo Ahonen sai töitä kymmenen vuotta aiemmin perustetulta Strömbergiltä vuonna 1954, ja Raija seurasi häntä kaksi vuotta myöhemmin, vain 14-vuotiaana.
– Pääsin juoksutytöksi kontaktoritehtaalle. Harmitti niin, että jouduin tulemaan töihin vasta 9:ksi, kun 15 vuotta täyttäneet saivat tulla jo 7:ksi, Raija muistelee.
Heti ensimmäisenä päivänä Raija sai käteensä tärkeän Työsäännöt-vihkon. Hän käy hakemassa sen pöytälaatikostaan. Kansistaan harmaantuneen vihkon ensimmäisellä aukeamalla on päivämäärä 17.9.1956 ja Raijan ja hänen työnantajansa allekirjoitus.
– Täällä oli kaikki, mitä tarvitsi tietää, työhönotosta erottamiseen. Työturvallisuudestakin on piirroskuvia, Raija Peltola selostaa.
– Tosin kaikissa kuvissa on miehillä lippalakki päässä, ei kypärää, Jukka huomauttaa.
16-vuotiaana Raija meni kauppakouluun, mutta palasi takaisin parin vuoden jälkeen. Hän siirtyi hoitamaan rahtikirjoja ja pakkauslistoja kymmeneksi vuodeksi.
Oma poliisi nouti palkkarahat
Raija Peltolan käyntiä odotettiin tehdassaleissa innolla, sillä myös palkanmaksu kuului hänen tehtäviinsä. Tili maksettiin aluksi suoraan käteen. Tehtaan oma konstaapeli Nurmi haki rahat keskustan pankista, ja Raija lähti ison painavan kassalippaan kanssa kierrokselle.
– Se oli tarkkaa työtä. Summien piti stemmata markalleen ja tärkeää oli, että jokaiselta sai kuittauksen. Kyllä siinä oppi tuntemaan kaikki työntekijät. Tilille palkat alettiin maksaa vasta 1980-luvulla.
Kun perheeseen syntyi toinen poika, Petri, Raija Peltola jäi kotiin kymmeneksi vuodeksi vuonna 1971.
– Sen jälkeen pääsin helposti takaisin töihin. Pitkästä tauosta huolimatta tuntui, että tulin tuttuun paikkaan, vaikka vaihdoin muuntajatehtaalle.
”Muuntajissa” Raija Peltola laski ja leimasi työkortteja portille. Työkortteihin merkattiin kaikki tärkeät tiedot, kuten työn aloittamis- ja lopettamisajat. Vuonna 2001 Peltola irtisanoutui, kun työkorteista luovuttiin ABB:llä eikä hän halunnut siirtyä eri yrityksen palvelukseen.
Kaikki tiet vievät tehtaalle
Jukka Peltolalle alavalinta oli selvä pienestä pitäen.
– Kun ala-asteella kysyttiin tulevaa ammattiani, niin vastasin: musta tulee isona romppalainen.
Vuonna 1983 Jukka pääsi Strömbergin konepajakouluun valmistuttuaan ensin ammattikoulusta asentaja-koneistajaksi. Konepajakouluun päässeelle vakituinen työpaikka oli jo varma. Vuonna 1987 nuorukainen pääsi Strömbergin työkalutehtaalle työkalujyrsijäksi ja -hiojaksi.
Hän yleni työkalutehtaan työnjohtajaksi, mutta kyllästyi ja lähti viideksi vuodeksi Vaasan työsuojelupiiriin metalliyritysten tarkastajaksi.
– Se ei kuitenkaan tuntunut eläkehommaltani. Onneksi pääsin muuntajapuolen työnjohtajaksi. Kaikki tiet vievät ABB:lle, Jukka kertoo.
Luottamusmies päässyt helpolla
Jukka Peltola lopettelee ensimmäistä kauttaan ABB Transformersin toimihenkilöiden luottamusmiehenä, ja jatkaa myös seuraavat kaksi vuotta. Äiti ja isä kuuluivat aikanaan samaan ammattiliittoon ja paikallisyhdistykseen kuin poikakin.
– Viime vuosina meillä ei ole ollut lomautuksia tai irtisanomisia. 1990-luvun laman aikana henkilöstömäärä väheni paljonkin, hän kertoo.
Yhtä hyvin ei ole mennyt Wärtsilässä, joka on toinen Vaasan suurista ja perinteisistä teollisuusyrityksistä. Wärtsilä jakoi marraskuussa lomautuksia sadoille työntekijöilleen.
Nicklas Peltola pitää kesätyötä muuntajatehtaan saapuvan tavaran vastaanotossa mukavana kokemuksena. Perheen nuorimmainen opiskelee ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa Noviassa kone- ja tuotantotekniikkaa.
– Heti kesän lopuksi kysyttiin, pääsenkö myös ensi kesänä, Nicklas kertoo.
Hän ei ota paineita siitä, saako ABB:ltä töitä, kun tutkinto on kourassa.
– Onhan tässä vielä kaksi vuotta valmistumiseen. Se on sen päivän murhe.
”Jyrsijä, nouda evääsi!”
Puoli vuosisataa sitten Rompalla ei tunnettu liukuvaa työaikaa. Portit aukenivat joka aamu tasan kello 7. Sisään virtasi yhtä aikaa tuhansia työntekijöitä ja sama marssi toistui toiseen suuntaan kello 16. Iltavuoro alkoi kello 15.
– Jos tuli viisi minuuttia myöhässä, vähennettiin varttitunnin työaika palkasta. Portilta soitettiin työnjohtajalle, että saako tätä miestä päästää sisään, Raija Peltola muistelee.
Kello 15.55 tehtaan pilli piippasi. Se tarkoitti, että sai alkaa valmistautua kotiin lähtöön. Jos häipyi etuajassa, työnjohtajalta tuli heti huomautus.
Nykyään älypuhelin on melkein jokaisen taskussa, mutta ennen puhelimet olivat harvassa koko tehtaalla. Soittopyynnöistä tiedotettiin joka soppeen ulottuvan keskusradion avulla, samoin kuin muistakin asioista.
– Mieleen on myös jäänyt, kuinka kuulutuksia hoitanut pääportinvartija Ville Mäkiranta saattoi huutaa keskusradioon, että jyrsijä se ja se, eukkos on portilla tuomassa eväitä, Jukka Peltola nauraa.
Kahvitauolla kahvin juonti koneiden ääressä oli sallittua omasta termospullosta, mutta pullaa ei saanut tuoda.
– Muuten ylimestari huomautti, että pannaanpas ne vehnäset laukkuun, Raija Peltola sanoo.
– Äiti alkoi leipoa niin pieniä pullia, että ne sai piiloon nyrkkiin, niin että sai syödä salassa, Jukka Peltola sanoo.
Lahjaomena petasi joulun
Lapsille vuoden kohokohtia olivat vuotuiset Rompan joulujuhlat.
– Juhlia odotettiin pitkään ja päälle pantiin hienot vaatteet. Lapsille oli tarjolla mehua ja pipareita ja aikuisille oli kahvit, Raija Peltola kertoo.
– Kaikki lapset saivat pienen lahjapussin, jossa oli tyypillisesti omena, pari piparkakkua, lakupötkö ja muutama irtokarkki. Se oli iso juttu. Paikalla oli taikuri ja klovni ja lapset saivat kuvauttaa itseään joulupukin kanssa joulukuusen juurella. Monessa perheessähän ei ollut omaa kameraa, Jukka Peltola lisää.
Jouluaaton aattona keskusradiosta tulvivat hartaat joululaulut alkavien vapaiden merkiksi.
– Siitä sai varman joulumielen, Raija Peltola sanoo.