Tutkimus- ja innovaatiopolitiikan painoarvo on kasvanut 2020-luvun alussa. Tämän vaalikauden aikana parlamentaarinen työryhmä pääsi yhteisymmärrykseen tutkimus- ja kehittämismenojen nostamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Väitöskirjatutkija, YTM Antti Alaja ja yhteiskuntatieteiden kunniatohtori, VTM Tarmo Lemola käyvät läpi tutkimus- ja innovaatiopolitiikan historiaa, uusia painotuksia sekä keskeisiä haasteita Teollisuuden palkansaajien uusimmassa Edistys-analyysissä.

– Parlamentaarinen TKI-työryhmä, sen työn perusteella syntynyt TKI-rahoituslaki ja uusimpana pidemmän aikavälin rahoitussuunnitelma ovat rohkaisevia merkkejä suomalaisten päätöksentekijöiden sitoutumisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan voimavarojen kasvattamiseen.

Tekemistä silti riittää. Tutkijoiden mukaan keskustelua tulisi laajentaa laadullisempaan, sisällöllisempään ja periaatteellisempaan pohdintaan tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tavoitteista ja keinoista. He ehdottavat TKI-politiikan sovittamista yhteen ilmastopolitiikan ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Suomessa on pikaisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin kansallisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan vision ja strategian laatimiseksi.

– Tutkimus- ja innovaationeuvoston pitäisi laatia kattava katsaus tutkimus- ja innovaatiopolitiikan yhteensovittamisesta kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa ensi vaalikaudella. Suomessa tulisi esimerkiksi suunnitella ja toteuttaa uusia haastelähtöisiä ja laajapohjaiseen yhteistyöhön haastavia tutkimus, teknologia- ja innovaatio-ohjelmia, tutkijat esittävät. 

Tutkijat korostavat pääomasijoittamisen ja innovatiivisten julkisten hankintojen merkitystä tutkimus- ja innovaatiotoiminnalle. Valtion rooli pääomasijoitusmarkkinoilla kaipaa selkeyttämistä ja pääomasijoittamista tulisi tarkastella selkeästi osana TKI-politiikan kokonaisuutta. 

Julkisten hankintojen merkitystä TKI-politiikkatoimien kokonaisuudessa tulee vahvistaa, ehdottavat tutkijat. Julkisiin hankintoihin sijoitettavat varat pitää valjastaa selkeästi ilmastoystävällisten ratkaisujen löytämiseen, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraalisuustavoitteensa vuoteen 2035 mennessä.