Matkani työelämän edunvalvontaan alkoi oikeastaan jo ennen työuraani. Olin nuorena mukana järjestötoiminnassa, joten myös ammattiliittotoiminta tuntui luontevalta. Silti en varsinaisesti suunnitellut tätä polkua.
Kun aloitin ensimmäisessä työpaikassani valmistumisen ja armeijan jälkeen, siellä ei ollut luottamusmiestä. Minut tunnettiin jo vähän järjestöaktiivina, joten päädyin tehtävään heti. Se oli hetki, joka ohjasi suuntaa yllättävän paljon.
Sen jälkeen asiat etenivät pala palalta. Mukaan tuli yhdistystoiminta, kouluttaminen ja liiton luottamustehtävät. Toimin ensin liiton valtuustossa, ja vähitellen kävi selväksi, että tämä on elämäntapa ja keskeinen osa omaa tekemistä.
Ura alkoi aikana, jolloin työpaikkoja oli tarjolla runsaasti. Tilanne muuttui nopeasti 1990-luvun laman myötä. Irtisanomiset, konkurssit ja epävarmuus koskettivat monia. Näinä vuosina ymmärsin konkreettisesti, mitä edunvalvonta voi parhaimmillaan tarkoittaa, kun ihmisen toimeentulo ja tulevaisuus ovat vaakalaudalla.
Vuosien varrella työ on vienyt monenlaisiin tehtäviin. Vastasin urani alkuvaiheessa liiton opiskelija- ja nuorisotoiminnasta sekä myöhemmin myös ilmasto- ja ympäristöasioista ProGoesGreen-toiminnan kautta. Olen kouluttanut luottamushenkilöitä, kehittänyt yhdistystoimintaa ja ollut mukana neuvottelemassa työehdoista. Käytännössä lähes koko liiton järjestökoulutus oli alkuvuosina minun vastuullani. Olen alusta lähtien vetänyt AY-tutkintoa ja minut palkittiinkin siitä TJS:n palkinnolla. Se tuntui erityiseltä tunnustukselta vuosien työstä.
Yksi urani merkittävimmistä vaiheista oli työ Olkiluoto 3 -hankkeessa. Kansainvälisellä työmaalla tuli vastaan tilanteita, joissa työehtoja rikottiin vakavasti. Oli alipalkkausta ja epäselviä käytäntöjä.
Moni ei uskaltanut kertoa tilanteestaan pelätessään työnsä puolesta. Työ oli pitkälti harmaan talouden torjuntaa, mutta samalla se oli muistutus siitä, miten tärkeää valvonta on.
Myös työelämä on muuttunut. Urani alussa asioita hoidettiin kirjeillä ja lankapuhelimella. Nyt viestit kulkevat sekunneissa ja työ on läsnä lähes koko ajan. Muutos on helpottanut arkea, mutta tuonut myös uusia paineita. Erityisesti nuorten tulevaisuus huolettaa. Se, mikä ennen tuntui itsestään selvältä, ei ole sitä enää.
Kaikista vuosista tärkein oppi on ollut yksinkertainen: asioista pitää puhua. Monen ongelman taustalla on jotain, mikä ei näy päällepäin. Kun uskaltaa nostaa asiat esiin, niihin voidaan myös puuttua.
Lopulta edunvalvonnassa ei ole kyse vain sopimuksista tai neuvotteluista. Kyse on ihmisistä ja siitä, ettei kukaan jää yksin.
Kirjoittaja on eläköityvä edunvalvoja, joka on tehnyt pitkän uran suomalaisen työelämän, järjestötoiminnan ja oikeudenmukaisuuden puolustajana.
