Hyppää pääsisältöön

Kun ura on pitkällä – mitä kehityskeskustelulta voi saada? 

Hymyilevä nainen työpalaverissa kannettavan tietokoneen äärellä.
Hymyilevä nainen työpalaverissa kannettavan tietokoneen äärellä.
Pitkän työuran tehnyt saattaa pohtia, onko kehityskeskustelussa enää sanottavaa. Silti juuri kokeneen työntekijän kanssa käytävä keskustelu voi olla kaikkein arvokkain: se tekee näkyväksi osaamisen, kokemuksen ja sen, miten työura voidaan rakentaa mielekkääksi ja sujuvaksi, kun uraa on vielä muutama vuosi jäljellä. 

Pron johtaja Minea Pyykösen mukaan kokeneella työntekijällä on työyhteisössä erityinen asema.  
 
– Puhutaan ihmisistä, jotka ovat nähneet monta vaihetta ja monenlaisia muutoksia. Heidän kanssaan kehityskeskustelu ei ole niinkään suorituksen arviointia, vaan keskustelua työn mielekkyydestä ja roolin sopivuudesta. 

Kun vuorovaikutus on avointa ja keskustelu selkeää, kehityskeskustelun hyödyt korostuvat. Kokeneet työntekijät kuvasivat keskustelujen tuovan selkeyttä työn muutoksiin ja auttavan sanoittamaan omia tarpeitaan, selviää Pitkät työurat -tutkimuksesta.  

Pyykösen mukaan pitkään työelämässä ollut työntekijä ei aina kaipaa lisää haastetta, vaan järkevää rajaamista.  
 
– Monella on halu tehdä työnsä hyvin, mutta ei venyä kaikkialle. Kehityskeskustelu on paikka puhua tästä ilman syyllisyyttä.  

Kokenut työntekijä on työpaikan timantti 

Kun kokenut työntekijä haluaa jatkaa työssä ja tuntee jaksavansa hyvin, työnantajalla on erinomainen mahdollisuus hyödyntää hänen osaamistaan uudella tavalla.  
 
– Kehityskeskustelussa voidaan keskustella siitä, millaiset lisävastuut tuntuvat mielekkäiltä ja miten ne tukisivat sekä työntekijän motivaatiota että organisaation tavoitteita, Pyykönen sanoo. 
 
Toimiva kehityskeskustelu auttaa tunnistamaan yksilön vahvuuksia ja rakentamaan niille sopivia tehtäväkokonaisuuksia, mikä lisää työn sujuvuutta ja hyvinvointia. Kokeneet työntekijät tietävät usein asioita, joita ei ole koskaan kirjoitettu ohjeisiin. Kehityskeskustelussa voidaan miettiä, miten tämä osaaminen siirtyy eteenpäin – tavalla, joka ei kuormita ketään. 
 
– Työnantaja voi tukea laajempaa vastuuta tarjoamalla mahdollisuuden vetää projekteja, toimia mentorina tai ottaa roolin, jossa kokemusta hyödynnetään strategisemmin. Tärkeintä on edetä työntekijän omista toiveista käsin ja varmistaa, että lisääntyvä vastuu rakentuu sopivassa tahdissa ja hyvällä tuella.  

Kun eläke lähenee, pöydälle nousevat myös henkilökohtaisemmat teemat 

Työuran loppuvaiheessa kehityskeskustelun painopiste muuttuu. Uran alkuvuosien tavoitteiden ja kasvun sijaan esiin nousevat merkitys, kokemus ja se, millaisiksi viimeiset työvuodet halutaan rakentaa. 

Pyykösen mukaan kokeneen työntekijän kehityskeskustelu kiteytyy ennen kaikkea arvostukseen. 

Pitkän uran jälkeen keskustelu voi tuntua rutiinilta, mutta siihen osallistuminen kuuluu useimmiten työpaikan käytäntöihin. Juuri siksi sen sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota: miten osaamista siirretään eteenpäin ja millainen rooli tuntuu tässä vaiheessa mielekkäältä? 

Eläkkeelle siirtyminen on suuri elämänmuutos. 

– Se on hetki, jolloin pysähdytään sen äärelle, mitä ihminen on tuonut työpaikalle vuosien varrella. Se on jo itsessään tärkeää, Pyykönen sanoo.  

Viisi vinkkiä kokeneelle työntekijälle kehityskeskusteluun 

1. Kerro, mitä haluat. 
Pitkän uran jälkeen sinulla on selkeä kuva siitä, mitä teet hyvin ja missä työn suola on. Sano tämä ääneen. Toimiva kehityskeskustelu pohjautuu avoimeen vuorovaikutukseen, jossa työntekijän vahvuudet tehdään näkyväksi.  

2. Sano rohkeasti, jos haluat lisää vastuuta. 
Jos sinulla on energiaa ja motivaatiota ottaa isompia tehtäviä, kerro siitä. Kehityskeskustelu on oikea paikka rakentaa sinulle rooli, joka hyödyntää osaamistasi parhaalla mahdollisella tavalla. 

3. Pyydä työnkuvan hienosäätöä, jos jokin kuormittaa. 
Työn ei tarvitse olla kaikkea kaikille. Kehityskeskustelussa voi sopia työn rajaamisesta, tehtävien uudelleenjaosta tai kevyemmästä rytmistä – ilman, että ammattitaitosi arvo vähenee.  

4. Ehdota tapoja siirtää osaamistasi. 
Mentorointi, työparimalli tai perehdytys ovat hyviä tapoja jakaa hiljaista tietoa ilman suurta lisäkuormitusta. Sillä on iso vaikutus koko työyhteisöön, ja sinä saat itse vaikuttaa siihen, miten teet sen. 

5. Puhu siitä, millainen rytmi tukee jaksamistasi. 
Jos haluat jatkaa työelämässä pitkään, on tärkeää, että työn tahti tukee omaa hyvinvointiasi. Selkeä työnkuva ja ennakoitava arki ovat avainasemassa uran loppuvuosien työhyvinvoinnissa.