Hyppää pääsisältöön

Lahden lasitehdas lopetetaan

Suomen ainoa tasolasia valmistava tehdas sulkeutuu toukoukuussa 2012. – Tulevaisuudessa turvaudutaan tuontilasiin, arvioi sopimusalavastaava Iiris Schiewek Ammattiliitto Prosta.

 

 

- autontuulilasi_83787097.jpg

Kuva: Shutterstock

Pro Uutiset/Katja Palhus

Kansainvälinen NSG Group on päättänyt sulkea Pilkingtonin Lahden lasitehtaan.

Syyksi ilmoitetaan edelleen jatkuva vaikea markkinatilanne sekä konsernin uudelleenjärjestelyt.

Yhteistoimintaneuvottelut alkavat ensi viikolla ja ne koskevat noin 30 henkilöä, joista osa on tällä hetkellä kiertävillä lomautuksilla. Tehdas suljetaan toukokuun 2012 loppuun mennessä.

NSG Group valmistaa lasituotteita ja -ratkaisuja ajoneuvovalmistajille, rakennusteollisuudelle sekä teknisille markkinoille

– Lasivarasto leikataan loppuun, sanoo toimihenkilöiden luottamusmies Kari Saarikivi. Hän on työskennellyt tehtaalla yli 20 vuotta.

Saarikiven mukaan päätöstä on osattu odottaa. Epävarmuus lasitehtaalla alkoi vuonna 2009, jolloin linja pysäytettiin maailmanlaajuisen taantuman seurauksena.

Keväällä 2011 omistajat kuitenkin päättivät, että lasin sulatusuuni rakennetaan uudelleen.

–    Marraskuussa uunin korjausprojekti keskeytettiin ja sen jälkeen uunin korjaajat lomautettiin, Saarikivi kertoo.

Tulevaisuudessa tuontilasia

Lahden lasitehdas on Suomen ainoa tasolasia valmistava yksikkö. Lähimmät vastaavaa lasia valmistavat tehtaat sijaitsevat Ruotsin Halmstadissa, Puolassa ja Saksassa.

– Tulevaisuudessa kaikki lasi on tuontilasia. Uskon että lasin hinta kääntyy nousuun, arvioi  sopimusalavastaava Iiris Schiewek Ammattiliitto Prosta.

Schiewek on äärettömän pettynyt sulkemispäätökseen.

– Mitkä mahtavat olla päätöksen kerrannaisvaikutukset, hän kysyy.

Oli tarkoitus, että Lahden tehtaan tuottama lasi käytetään pääasiassa Suomen Pilkingtonin automotive-tehtaissa Tampereella ja Ylöjärvellä.

Tehtaan odotettiin käynnistyessään työllistävän jopa 80 henkilöä.

Ajoneuvoihin ja rakennuksille lasia

Pilkington Automotive Finlandilla on ajoneuvolasitehtaat Tampereella, Laitilassa ja Ylöjärvellä. Suomessa Pilkington Automotive Finlandin alle kuuluvat myös Nivalassa ja Forssassa eristyslaseja rakennusteollisuudelle valmistavat tehtaat.

Espoossa toimii lisäksi varaosalasien tukkuliike, Laitilassa laivojen vaativia lasituksia toimittava yksikkö Pilkington Marine sekä Lahdessa Pilkington Lahden lasitehdas.

Lahden lasitehdas on perustettu 1922. Vuonna 1994 Lahden lasitehtaan osake-enemmistö siirtyi englantilaiselle Pilkingtonille.

 Lue lisää:

10.5.2011 Lasitehtaan uuni kuumenee jälleen ensi vuonna