Hyppää pääsisältöön

Lyhennettyä työviikkoa lomautettuna tekeville täysi päiväraha

Ensi vuonna madaltuu osa-aikaisten kynnys soviteltuun päivärahaan.

 

 

 

Kuva: Shutterstock

Pro Uutiset/Jaana Pohja/lähde: STM

Maanantaina syntynyt työmarkkinoiden raamisopimus parantaa lomautettujen ja osa-aikaisten asemaa, kun hallitus on sitoutunut sopimukseen muun muassa työttömyysturvaan liittyvin lakimuutoksin.

Eduskunta vakinaistikin heti tiistaina lain, jonka myötä lomautettuna lyhennettyä työviikkoa tekevät saavat lomautuspäiviltä sovitellun päivärahan sijaan täyden työttömyyspäivärahan. Laki koskee lomautettuja, joiden työaika lyhenee viikossa vähintään päivällä.

Määräaikaisena säädöksenä laki on ollut voimassa myös viime ja tänä vuonna.

Ensi vuoden alusta tulee voimaan lisäksi laki, joka madaltaa osa-aikaisten työntekijöiden oikeutta soviteltuun työttömyyspäivärahaan. Työ on osa-aikaista, kun työaika on korkeintaan 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta. Nykyään osa-aikatyön raja on 75 prosenttia.

Muutoksen ansiosta nykyistä useammalla osa-aikatyöntekijällä on palkan lisäksi oikeus soviteltuun työttömyyspäivärahaan.