Tällä kaikella on ollut valtavia vaikutuksia myös asioihin, jotka vaikuttavat Suomessa – muuallakin – työllään itsensä elättävien ihmisten arkeen, myös edunvalvontaan.
Samaan aikaan näiden toimintaympäristössä tapahtuneiden järkälemäisten muutosten kanssa ihmiset järjestäytyvät ammattiliittoihin merkittävästi aiempaa vähemmän. Syitä on monia ja riippuu näkökulmasta, millaisia asioita tässä yhteydessä haluaa painottaa. Yhteistä järjestäytymättömyyden syille kuitenkin on, että valtaosaan niistä voidaan vaikuttaa. Kun vain uskalletaan katsoa myös peiliin ja halutaan korjata tilannetta.
Meistä palkansaajista harva on todellisuudessa sellaisessa asemassa, että ei tarvitse työehtosopimusten tai virkaehtosopimusten tuottamaa taloudellista ja sosiaalista turvaa ja pärjää kaikissa tilanteissa ilman suojaavaa lainsäädäntöä. Eikä tämä tilanne ole muuttumassa, on sitten kysymys työntekijästä, toimihenkilöstä tai ylemmästä toimihenkilöstä – millä alalla tahansa. Tämän vuoksi tarvitaan uudistavaa, aktiivista ja jäsenkunnaltaan sitoutunutta eli vahvaa, toimintakykyistä ja toimintavalmista ammattiyhdistysliikettä.
On totta, että Suomessa on kansainvälisesti mitattuna korkea järjestäytymisaste ja palkansaajilla sen myötä ollut – ainakin tähän asti – merkittävää kykyä vaikuttaa siihen, mitä palkansaajan asemassa työmarkkinoilla, sosiaaliturvassa ja eläkejärjestelmän puitteissa tapahtuu.
Kysymys kuitenkin kuuluu, voiko tulevaisuuteen tässä suhteessa luottaa. Minun vastaukseni on, että voidaan, kunhan tehdään oikeita asioita.
Tarvitaan toimia, joilla entistä useampi ihminen tiedostaa yhteisten tavoitteiden ja yhteisen toiminnan tärkeyden niin pitkälle, että on valmis maksamaan jäsenmaksua ja sitoutumaan. Jokainen ajatteleva, vähänkään historiaa tunteva ja ymmärtävä tajuaa, että suomalaisten nopea taloudellinen ja inhimillinen hyvinvointi on keskeisesti rakennettu voimalla, jonka palkansaajien yhteinen toiminta on synnyttänyt. Ajatus siitä, että näin on myös tänään ja tulevaisuudessa on saatava vahvemmin ihmisten tietoisuuteen.
Yksi konkreettinen keino lisätä ihmisten luottamusta ja halua kuulua liittoihin on, että lisätään aitoa yhteistyötä näiden järjestöjen kesken. Ei vain puheissa vaan teoissa. Aina organisaatiorakenteita myöten, kaikilla toiminnan tasoilla.
Teollisuuden palkansaajat ovat hyvä esimerkki suunnasta, johon pitää kulkea, samoin liittojen välinen syvä yhteistyö julkisella sektorilla. Kaikki keskusjärjestörajat ylittävä yhteistyö on huomattu työnantajapuolella ja sen merkitys tunnustetaan.
Olisiko järkevää rakentaa samanlaista yhteistyötä muillekin sektorille. ”Palvelusektorin palkansaajat”, ”Sisämarkkinoiden palkansaajat”, ”Infra-alojen palkansaajat” voisivat rakentaa nykyistä parempaa yhteistyötä toimialojen sisällä keskusjärjestörajoista huolimatta. Ne voisivat olla väylä vähentää ristiriitoja liittojen välillä toimialarakenteen murroksessa ja synnyttää keskinäistä luottamusta. Ne voisivat luoda nykyistä parempia edellytyksiä sille, että huominen olisi kaikille palkansaajille parempi kuin tänään.
Työnantajapuolella on vuosikymmeniä ihmisten ”työmarkkina-asemaa” ristiriitojen rakentamiseen niin liittotasolla kuin työpaikoilla. Siinä ei ole mitään väärää, jos joku palkansaaja on aidosti niin vahvassa asemassa suhteessa työnantajaan, että pystyy hinnoittelemaan ja hankkimaan muut hyvät työsuhteen ehdot. Mutta se on väärin, että siirtämällä ihmisiä isossa mittakaavassa henkilöstöryhmästä toiseen heikennetään työehtosopimuksen ja lainsäädännön tuomaa suojaa ”hienon nimikkeen” ja näennäisen palkkatason muutoksella. Tämän ilmiön kitkeminen vaatii palkansaajajärjestöjen yhteistyötä, ei keskinäistä kissanhännän vetoa ja ilmiriitaa.
Toimintaympäristössä eri syistä tapahtuneet muutokset ovat väistämättömästi tehneet vuosikymmeniä, jopa vuosisata sitten syntyneet liittorakenteet vanhentuneiksi ja epätarkoituksenmukaisiksi. Uudistumista on tapahtunut lähinnä pakon edessä. Hitaasti muuttuvat liitorakenteet aiheuttavat liian usein sekaannusta omaa paikkansa hakevalle ihmiselle ja vaikeuttavat omalta osaltaan järjestäytymistä. Puhumattakaan keskusjärjestöistä.
Nyt olisi aika tunnustaa, että jos palkansaajien edunvalvontaa rakennettaisiin tänään puhtaalta pöydältä, se ei todellakaan näyttäisi nykyisen kaltaiselta. Nyt tarvitaan kykyä nähdä tulevaan, kykyä muuttua ja rohkeutta uudistaa.
Mielikuva ammattiliitosta on tärkeä kiinnostuksen herättäjä. Siksi esimerkiksi liiton brändi on tärkeä asia. Mutta kiinnostus lopahtaa, sitoutuminen romuttuu, jos mielikuva ei vastaa todellisuutta.
Ammattiliiton perustehtävä on jäsentensä taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen, parantaminen. Tässä tehtävässään perusasiat eivät saa unohtua. Samaan aikaan on oltava hereillä, ennakoitava muutoksia ja ylläpidettävä kykyä perustehtävän toteuttamiselle. Vallitsevassa tilanteessa on tärkeää, että on rohkeita muutoksen tekijöitä - toivomalla ja haaveilemalla asiat eivät ratkea.
Kirjoittaja on sosiaalidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen pohjoismaisen yhteistyökomitean Samakin pääsihteeri sekä ehdolla Pron puheenjohtajaksi.