NSN:n toimihenkilöitä huolettaa mahdollisuus, että asiakasrajapinnassa toimivia tukipalveluja siirrettäisiin Espoosta Intiaan.
kuva:Shutterstock
Pro Uutiset/ Katja Palhus
Nokia Siemens Networksin yt-neuvottelut päättyivät tänään torstaina. Toimihenkilöt eivät ole tyytyväisiä verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin helmikuussa alkaneiden yt-neuvotteluiden menettelyihin.
– On yksiöitä, joiden osalta työnantaja ei ole pystynyt kertomaan, mihin vähennykset perustuvat. Haluamme lisää tietoa, toteaa toimihenkilöiden luottamusmies Yrjö Leinonen.
Pelkona on, että tiettyjä NSN:llä asiakasrajapinnassa toimivia tukipalveluja siirretään Espoosta Intiaan.
Suomesta ollaan irtisanomassa 620 henkilöä. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarve arvioitiin kaksi kertaa suuremmaksi.
– Pienentyneen luvun taustalla ovat henkilöstön ulkoistukset Tiedolle. Lisäksi NSN:ltä on irtisanoutunut väkeä ja vähennystarve on tarkentunut tiettyjen yksiköiden osalta.
Nokia Siemens Networks työllistää Suomessa yhteensä noin 6 000 henkilöä.
Vähennykset koskevat kaikkia yksiköitä Suomessa, ja ne toteutetaan pääosin tämän vuoden aikana.
Lisää aihepiiristä:
6.3.2012 NSN ulkoistaa Tiedolle
31.1.2012 NSN vähentää 1 200 Suomesta