Hyppää pääsisältöön

Nokia valloittaa joka niemen ja notkelman

Nokialla menee taas hyvin. Se haluaa valloittaa asiakirjasalkun kokoisilla tukiasemillaan koko maapallon.

Ammatissa Pro -lehti / teksti: Jaana Aaltonen, kuva: Nina Tuomainen

Nokian vetäytyminen kännykkämarkkinoilta sai aikaan radiohiljaisuuden jäljelle jääneen Nokian ympärillä. Yritys ei kuitenkaan hävinnyt maailmankartalta – päinvastoin.

Entinen Nokia yhdisti tunnuslauseellaan – Connecting People – ihmisiä. Nykyinen Nokia yhdistää kaikki kommunikoimaan keskenään: vaatteet, autot, ihmiset, kodin elektroniikan. Kaikki liitetään toisiinsa, Nokian Oulun teknologiakeskuksen johtaja Juhani Helakari kiteyttää uuden Nokian vision.

Uudella Nokialla on kolme liiketoimintaa: Nokia Networks eli matkapuhelinverkot ja niihin liittyvät palvelut, HERE eli kartta- ja paikkatietojärjestelmät sekä uuden teknologian liiketoiminta Nokia Technologies.

Nokialla on töissä globaalisti 55 000 henkilöä 120 maassa. Suomessakin on nokialaisia vielä 6 000 kolmessa eri yksikössä. Oulussa keskitytään tukiasemien tuotekehitykseen ja valmistukseen, Espoossa verkkoon kokonaisuudessaan ja hoidetaan pääkonttoritoiminnot, Tampere keskittyy verkon hallintaan.

– Saman tukiaseman pitää toimia kaikissa maapallon olosuhteissa Syötteeltä Saudi-Arabiaan. Nokian tuotteet ovat toimineet vaikka tulvissa veden alla, Helakari sanoo.

Tukiasemat salkun kokoisia

Nokian mullistava tuotekehitys on ollut säävarma tukiasema, joka on kyetty kutistamaan jääkaapin kokoisesta möhkäleestä melkein salkun kokoiseksi.

– Kun verkolle pitää saada peittoa, laitteet pitää viedä mitä kummallisimpiin paikkoihin vuoristoihin ja metsiin, joihin autolla ei ole mitään pääsyä. Koko on silloin ratkaiseva tekijä, Juhani Helakari muistuttaa.

Tehtaanjohtaja Erja Sankari muistuttaa, että Oulussa Nokia on alueen suurin yksityinen työllistäjä. Tutkimus ja tuotanto toimivat läheisessä yhteistyössä samassa kiinteistössä.

– Oulun tehdas keskittyy uusien tuotteiden valmistamiseen. Lisäksi annamme koulutusta ja tukea halvempien tuotantomaiden volyymituotantoon.

Irtisanotut insinöörit kelpaavat Nokialle

Oulun yksikkö kasvaa koko ajan.

– Henkilöstön keski-ikä on noin 40. Otamme mielellämme palvelukseemme alueen toimijoilta irtisanottuja erittäin osaavia henkilöitä. Rekrytointiperiaatteisiimme kuuluu myös, että palkkaamme sekä kokenutta että nuorta väkeä, sanoo Juhani Helakari.

Erja Sankari ja Juhani Helakari arvioivat, että palkkauksellisesti Nokia on keskivertopalkanmaksaja.

Tuotannon toimihenkilöiden luottamusmies Janne Lindström ja tuotekehityksen luottamusmies Tuija Alalauri vaikuttavat varsin tyytyväisiltä työnantajaansa.

– Henkilöstön työtyytyväisyys on noussut huimasti. Vuoden 2013 kyselyssä Oulun tehtaan väki oli 12 prosenttia tyytyväisempää työhönsä kuin vuotta aikaisemmin. Ihmiset miettivät, miltä tulevaisuus näyttää ja nyt kun polku näkyy, tyytyväisyys kasvaa, Lindström kiteyttää.

Alalauri uskoo, että ihmisten luottamus työhönsä on palannut. Yrityksen kehitystiimi on tehnyt paljon uraauurtavaa työtä yhteisöllisyyden ja avoimuuden lisäämiseksi. Huonoina aikoina poistettiin henkilöstöetuja. Nyt niitä on taas palautettu.

– Yrityksen johto on ollut johdonmukainen. Kun on pitänyt säästää, on puristettu, mutta kun menee paremmin, sitten taas löysätään. Samaa asennetta kaivattaisiin monissa muissakin yrityksissä, Lindström arvelee.

5G mullistaa elämän?

Nokian katse on jo 2020-luvulla. Seuraavan sukupolven 5G-verkko seuraavalla vuosikymmenellä vie langattoman viestinnän uudelle tasolle.

5G tulee yhdistämään kaikki nykyiset verkkosovellukset toisiinsa. Kansalaisen kannalta mullistavinta on, että 5G tekee mahdolliseksi yhdistää ihmiset ja kaikki asiat toisiinsa. Tieteiselokuvien maailma voi 2020-luvulla olla osa arkeamme:

  • Kaikki kodinkoneet kommunikoivat ja toimivat langattomasti ihmisen kanssa. Voit pestä pyykkisi, astiasi ja imuroida lattiasi vaikkapa lomamatkasi aikana.
  • Uteliaat pikkulapset, muistamattomat vanhukset tai etsintäkuulutetut löydetään ilman massaetsintöjä vaatetunnistimien avulla.
  • Voit keskittyä omalla autolla matkustaessasi katsomaan elokuvaa ajamisen sijaan.
  • Fyysiset lääkärikäynnit ovat lähes tarpeettomia. Saat sairausdiagnoosin kotisohvallesi.
  • Fyysinen shoppailu hiipuu, ostoksilla käydään virtuaalikaupoissa.
  • Yhä harvempi työ on sidottu työpaikkaan. Maanviljelijä voi traktorillaan kyntää pellon tuvan kiikkutuolissa.

 

Lue juttuja ja katso videoita prolaisista työelämässä myös täältä: Ammatissa Pro