Päätöksenteossa ovat isossa osassa erilaiset ei-tietoiset mielen ja kehon viestit, tunteet ja tuntemukset, joita ei osata sanoittaa. Länsimaisessa, rationaalisuutta korostavassa kulttuurissa ajatellaan helposti, että nämä tunteet ovat jotenkin vähempiarvoisia.

Tähän asenteeseen on törmännyt työpsykologi Hanna Poskiparta. Miehensä Tuomas Leistin kanssa hän on kirjoittanut kirjan Päätöksenteon illuusiot – Ymmärrä paremmin, miten teet päätöksiä. 

– Kirjaa tehdessä haastattelin seitsemää työelämän asiantuntijaa. Haastattelun jälkeen jokainen heistä sanoi, ettei oikeastaan ollut tiennyt, miten teki arjessa päätöksiä. Yllättävän selkeästi tuli ilmi, että vaikka isoja bisnespäätöksiä kartoitetaan ja taustoitetaan, viime kädessä johtajan oma kokemus ja tunne voivat ratkaista sen, mihin suuntaan mennään.

Tunteet päätöspelissä

Tunteiden mukanaolo päätöksessä näkyy esimerkiksi asuntokaupoilla.

– Tiedetään, mitä haetaan. Kriteereitä on pitkä lista huonemäärästä asunnon sijaintiin ja lähipalveluihin. Sitten lähdetään asuntokaupoille, löydetään juuri kriteereitä vastaava asunto, mutta kaupat jäävät tekemättä, koska tulee vain tunne, että tämä ei ole meidän kotimme. Tai saatetaan vain astua sisälle asuntoon, joka ei vastaa yhtään sitä, mitä on etsitty ja todeta, että tämä on meidän kotimme.

Kriteerit voivat mennä tunteen myötä romukoppaan. Mutta usein silti ystäville ja sukulaisille saatetaan selittää hyvinkin rationaalisesti, miksi juuri tähän päädyttiin.

– Meillä on sosiaalinen normisto ja paine sanoittaa asioita niin, että ne ovat rationaalisia. Jos on fiilis jostakin ja minusta vain tuntui tältä, se ei herätä uskottavuutta.  

Parhaimmillaan päätöksenteossa on mukana sekä tietoa että tunnetta.

– Päätöksenteon periaatteissa on usein kahtiajakoa intuitiivisen ja rationaalisen välillä. Enemmän mielestäni voisi kysyä, miten näille saisi paremman vuoropuhelun. Me olemme ihmisinä kokonaisvaltaisia. Koko koneisto on käytössä kaiken aikaa, ei niin, että aivot voi laittaa tietokonemaisesti työstämään ongelmaa ja kehon ja tunteiden viestit voi vain napsauttaa pois päältä.

Miten tehdä parempia päätöksiä?                

Päätöksentekokykyyn vaikuttavat monet asiat. Jos ihminen on kuormittunut, tavalliset arkisetkin päätökset saattavat tuntua kohtuuttoman vaikeilta. Tämä on usein myös työuupumuksen varma merkki: päätökset, joita työkykyisinä on ollut helppo tehdä, tuntuvat ylivoimaisilta.

Jos on nukkunut yön huonosti tai saanut juuri niskaansa lastillisen negatiivista palautetta, voi päätöksenteko pienissäkin asioissa tuntua varsin takkuiselta.

– On hyvä tunnistaa, mikä vie päätöksenteossa kaistaa. Jos on ylikuormittunut ja väsynyt, voi olla hyvä ottaa aikalisä.

Omaa päätöksentekoa voi harjaannuttaa löytämällä niitä tapoja, joilla päätösten tekemisestä tulee helpompaa. Kannattaisiko nukkua yön yli, pohtia asiaa ystävän kanssa tai käydä kävelyllä ennen isomman päätökseen tekemistä?

– Päätöksenteko on myös aina persoonakohtainen asia. Kuinka paljon kukakin sietää keskeneräisyyttä tai epävarmuutta, millainen on yksilön riskinottokyky?

Päätöksentekoa tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan; vaihtoehtojen määrä yhteiskunnassa on valtava.

– Kun menet lähikauppaan hakemaan ketsuppia, joudut silloinkin tekemään päätöksen hurjasta vaihtoehtojen merestä. Haluatko ostaa ketsuppia, jossa on tietty suola- tai sokerimäärä, pitääkö sen olla tietyn valmistajan ketsuppi tai luomua? Päätöksenteko on helpompaa, jos vaihtoehtoja on rajatusti. Nykymaailmassa päätöksenteko voi välillä olla hyvin kuormittavaa, Poskiparta toteaa.

Päätöksiä vuorovaikutuksessa muiden kanssa

Varmuus päätöksien tekemisessä voi auttaa sekä työelämässä että yksityiselämässä. Mutta miten tulla paremmaksi päätöksentekijäksi?

Paras tapa parantaa päätöksentekoa on Poskiparran mukaan keskustelu muiden ihmisten kanssa. Ja myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä kanssasi.

– Kun pyritään näkemään ja tarkastelemaan omaa päätöstä jonkun muun vinkkelistä, se voi antaa varmuutta omaan ajatteluun, Hanna Poskiparta muistuttaa. 

– Tämä toimii myös työelämässä. Aika monesti esihenkilöitä sparratessa sanon, että keskustele sellaisten ihmisten kanssa, joiden tiedät olevan eri mieltä kanssasi. Silloin saa näkökulmaa omille päätöksilleen. 

Päätöspäiväkirja auttaa muistamaan

Toinen hyvä tapa on pitää päätöksentekopäiväkirjaa.

– Kirjattu muistijälki auttaa moneen asiaan. Kun laittaa ylös ajatuksia, jotka puolsivat tiettyä päätöstä ja ajatuksia, jotka osoittautuivat riskiksi, on myös helpompi muistaa, millä perusteella johonkin asiaan päätyi.

Tärkeää olisi myös muistaa, että useimmat päätökset eivät ole lopullisia.

– Aika harva päätös on sellainen, joka tehdään kerran ja jonka pariin ei sen jälkeen enää koskaan palata. Useimmiten päätöksen äärelle tullaan uudelleen. Olisi hyvä oppia ajattelemaan, että voi tehdä jonkin päätöksen, vaikka keskeneräisenkin, ja myöhemmin voi palata arvioimaan, miten se toimi ja tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä.

Heikko päätöksenteko heikentää työyhteisöä

Kun työelämässä tehdään päätöksiä, ne vaikuttavat myös muihin kuin itseen. Heikkoa päätöksentekoa Poskiparta kuvailee sinkoiluksi.

– Esimerkiksi työyhteisössä tämä näkyy linjattomuutena. Ensin tehdään sitä, sitten tuota, mennään laidasta laitaa. Suunnan puuttuminen kuormittaa työyhteisöä merkittävästi.

Viime kädessä vastuu päätöksenteosta on useimmiten johdolla ja esihenkilöillä, joiden pitää kantaa vastuu. Mutta jos työyhteisö jätetään täysin päätöksenteon ulkopuolelle, se myös vähentää sitoutuneisuutta.

– Työyhteisössä on tärkeä ymmärtää polku, miksi organisaatiossa toimitaan tietyllä tavalla. Meidän maailmassamme ei oikein toimi se, että nyt on vain päätetty näin.

Jos työpaikalla on psykologisesti perusturvallinen olo, työntekijät tekevät päätöksiä keveämmin mielin.

– Myös bisneselämässä puhutaan nykyään intuitiosta ja tunteista. Ajatusta puhtaasti rationaalisesta päätöksenteosta on alettu haastaa myös töissä. Se on hyvä asia, Poskiparta toteaa.