Hyppää pääsisältöön

Pohjoismaiden teollisuustyöntekijät vetoaa Suomen päättäjiin: Älkää irtautuko Pohjoismaisesta mallista

liput
KirjoittanutPro Uutiset
liput
Yli miljoonaa pohjoismaista teollisuustyöntekijää edustava Pohjoismaiden teollisuustyöntekijät Nordic IN vetosi tällä viikolla Suomen päättäjiin muistuttamalla työelämän pelisääntöjen nojaavan Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa kolmeen vankkaan peruspilariin: yhdessä sopimiseen, luottamukseen ja tasapuolisiin lähtökohtiin sekä korkeaan järjestäytymisasteeseen. Jos jokin näistä poistetaan, ei voida puhua Pohjoismaisesta mallista, järjestö huomauttaa.

Pohjoismaissa toiminnan lähtökohta on ratkaisujen hakeminen yhdessä sopimalla, mikä edellyttää jatkuvaa tiedonsaantia ja yhteydenpitoa työantajan ja työntekijöiden edustajien välillä.

Tämä taas edellyttää molemminpuolista luottamusta ja tasapuolisia lähtökohtia. Pohjoismaille ei ole tyypillistä, että tasapainoa yritetään horjuttaa nopealla aikataululla tai yksipuolisesti. Luottamus ja sopimisen mahdollisuudet heikkenevät, mikäli toiselta osapuolelta viedään toiminnan mahdollisuuksia ja työkaluja.

Pohjoismainen malli pohjaa korkeaan järjestäytymisasteeseen niin työntekijöiden kuin työnantajien osalta. Kansainvälisten arvioiden mukaan malli on tuottanut yhteiskuntiimme vakautta ja vaurautta.

Järjestö muistuttaa, että järjestäytyneiden työntekijöiden ja ammattiliittojen hyväksymien työehtosopimusten ohittaminen käyttämällä järjestäytymättömiä työntekijäneuvottelijoita murentaa Pohjoismaista sopimisen mallia. Kun Suomessa voi jo nyt sopia asioista työehtosopimusta paremmin, tämä muutos johtaa paikallisesti yksipuoliseen työehtojen heikentämiseen.

Helsingin Sanomissa 20.12.  julkaistu ilmoitus. 

nordic in


Nordic IN tuo yhteen pohjoismaiset teollisuusalan ammattiliitot ja edustaa siten yli miljoonaa teollisuustyöntekijää Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa. Ammattiliitto Pro on Nordic INin jäsenyhdistys.