Hyppää pääsisältöön

Pro: Joka kymmenettä painostettu eläkkeelle

Eläkeputkeen lähetetyt kärsivät muita useammin uniongelmista.

Pro Uutiset/Jaana Pohja

Ammattiliitto Pron tutkimus kertoo karua kieltä työelämän suhtautumisesta ikääntyviin työntekijöihin, kun joka kymmenettä vastaajaa oli painostettu lähtemään eläkkeelle.

– Yleinen kokemus irtisanomisen yhteydessä eläkeputkeen siirretyillä on, ettei uusia tehtäviä edes yritetty etsiä, vaikka vastaajilta olisi löytynyt motivaatiota jatkaa vielä työelämässä, tutkija Otto Kanervo Prosta kertoo.

Eläkkeelle siirtymisen olosuhteet vaikuttavat osaltaan myös hyvinvointiin eläkevuosina.

Kokemukset eläkkeelle painostamisesta näyttävät heikentävän terveyttä myöhemminkin, kun eläkeputkeen lähetetyt kärsivät muita useammin muun muassa uniongelmista. 

Valtaosa tutkimukseen osallistuneista arvioi silti olevansa kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä. Naiset puolestaan ovat miehiä tyytyväisempiä.

Pron seniorikyselyyn vastasi viime vuoden lopulla 1 650 eläkkeellä olevaa toimihenkilöä. Vastanneiden keski-ikä oli 65 vuotta.

Yli 50-vuotiaiden vaikea työllistyä

Eläkeputki on monien työhaluisten ja vielä työikäisten painajainen, sillä esimerkiksi teknologiateollisuudessa prolaisista työttömistä 75 prosenttia on yli 50-vuotiaita.

Tukea työllistymiseen yli viisikymppiset tarvitsevat erityisesti siksi, että yritykset näyttävät karsastavan rekrytoinneissaan vanhempia keski-ikäisiä myös silloin, kun he ovat hyvin koulutettuja.

Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa noin 12 prosenttia 55–64-vuotiaista eli lähes 110 000 ihmistä on työelämän ulkopuolella työttömyyden vuoksi. Heistä valtaosa on työttömyysputkessa, josta he siirtyvät vanhuuseläkkeelle.

Työttömyysputken alaikärajaa on vähitellen nostettu ja nostetaan työmarkkinajärjestöjen sopimuksella ensi vuonna 58 vuoteen.

Mikä työttömyysputki?

• Työttömyysputki tarkoittaa järjestelyä, joka alkaa 500 päivän työttömyyspäivärahakaudella ja jatkuu työttömyysturvan lisäpäivärahalla vanhuuseläkkeelle siirtymiseen asti.

• Putken alaikärajaa on nostettu kahteen kertaan. Järjestelyyn on mahdollista päästä/joutua 57-vuotiaana.

• Ensi vuonna raja nousee työmarkkinajärjestöjen sopimuksella 58 vuoteen (sosiaalitupo 2009).

Muuta aiheeseen liittyvää

Työttömyysputken ikärajan nostaminen ei enää vähennä työttömyyttä (Pro Uutiset 9.6.2011)