Midnight Sun Film Festival kokoaa elokuvan ystävät Sodankylään tänä kesänä jo 39. kerran. Festivaali järjestetään tutussa paikassa, Kitisen koulun pihapiirissä 12.–16. kesäkuuta.
Ammattiliitto Pro on mukana festivaaleilla pääyhteistyökumppanina ja ainoana ammattiliittona jo seitsemättä kertaa. Pron hallitus päätti, että erinomaisesti sujunut yhteistyö elokuvajuhlien kanssa jatkuu seuraavat viisi vuotta. Yhteistyösopimus tehtiin nyt vuosille 2024–2028.
– Viiden vuoden sopimus mahdollistaa pitkäjänteisen yhteistyön kehittämisen sekä uusien yhteistyömuotojen etsimisen, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.
Prolla on festivaaleilla tuttuun tapaan oma esittelyteltta, nimikkoelokuvasarja ja muuta ohjelmaa. Pron jäsenille tarjotaan yksi elokuva festareilla. Lipun voi noutaa Pron teltalta.
– Sodankylän elokuvajuhlat on lämminhenkinen kesäfestivaali pohjoisen yöttömässä yössä. Toivon, että mahdollisimman monet Pron jäsenistä saisivat sen kokea ja pääsisivät tapaamaan Pron väkeä teltallemme, Malinen jatkaa.
Pron aktiivit pääsevät tutustumaan Midnight Sun Film Festivaliin toukokuussa aktiiviristeilyllä toukokuussa. Aktiiviristeilyllä esitetään Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet. Kesän lopulla järjestetään jäsenille leffailta Helsingissä.
Tiedotamme Pron tapahtumista elokuvajuhlilla kevään 2024 aikana.
Kuvassa vasemmalta Midnight Sun Film Festivalin toiminnanjohtaja Ari Lehtola ja Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.