Hyppää pääsisältöön

Pro tukee lahjoituksella nuorten mielenterveystyötä

nuoret yhdessä
KuvaEtienne Girardet
nuoret yhdessä
Liian moni nuori syrjäytyy työelämästä jopa ennen kuin se ehtii alkaa. Pro tukee nuorten hyvinvointia lahjoittamalla mielenterveysjärjestö MIELI ry:lle 10 000 euroa.

Työelämän mielenterveyden tila on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Pro tekee jatkuvasti työtä kehittääkseen työelämää, jotta työntekijät voivat hyvin ja jaksavat työssään.

Olemme huolissamme siitä, että erityisesti nuoret työntekijät kärsivät yhä enemmän mielenterveyden ongelmista. Liian moni tippuu pois työelämästä jo ennen kuin se ehtii alkaa. 

– Suurin syy nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiselle ovat tällä hetkellä mielenterveysongelmat. Jokainen nuori, joka syrjäytyy mielenterveysongelmien vuoksi, on henkilökohtainen tragedia, mutta myös yhteiskunnalle liian suuri menetys, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

MIELI ry on mielenterveystyön uudistaja

Lahjoituksen vastaanottaja, MIELI ry, on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö, joka on toiminut 125 vuotta mielenterveystyön tekijänä ja uudistajana. Järjestön ylläpitämä kriisipuhelin vastaanottaa vuosittain jopa yli 400 000 puhelua.

– On tärkeää, että nuoren ihmisen ensikohtaaminen mielenterveyspalveluiden kanssa on myönteinen ja tässä MIELI ry on onnistunut hyvin, Malinen kehuu.

Orpon hallitus on päättänyt merkittävistä leikkauksista sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Leikkaukset tulevat vaikuttamaan myös MIELI ry:n mielenterveyttä edistävään työhön.