Pro Uutiset / lähde: Pron tiedote
Microsoft Mobilen Suomen henkilöstömäärä on noin 4 000 ennen nyt toteutettavia vähennyksiä. Oulun yksikön sulkemisesta oli käytännössä päätetty jo ennen yt-menettelyn aloittamista ja lähdössä on 520 työntekijää. Lisäksi Espoosta, Tampereelta ja Salosta vähennetään yhteensä liki 500 henkilöä.
– Valitettavasti huonot uutiset eivät välttämättä lopu tähän. 3 000 Suomeen jäävää Microsoftin työpaikkaa ovat vaarassa kadota. Henkilöstöllä on nyt jo vahva käsitys siitä, että seuraavat yt-neuvottelut alkavat lokakuun aikana, kertoo Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
Työnantajat hyödyntävät kilpailua työpaikoista
Oulun seudulla on viimeaikaisten ja nyt tulevien henkilöstövähennysten seurauksena pian noin 1500 työtöntä it-alan asiantuntijaa.
– Vähistä alan työpaikoista on kova kilpailu, jota työnantajat käyttävät härskisti hyväksi. Tarjolla olevat työt ovat karkeasti alipalkattuja. Seniorikoodaajille, joilta edellytetään noin kahdeksan vuoden työkokemusta, tarjotaan 1 900 euroa kuukaudessa tai it-projektipäälliköille noin 2 000 euron kuukausipalkkaa, kertoo Malinen.
Tarjolla olevat työt ovat osin niin huonopalkkaisia, että niiden vastaanottaminen on työntekijälle kannattamatonta. Työntekijän tällä hetkellä saama ansiosidonnainen päiväraha voi olla samansuuruinen tai jopa parempi. Lyhytkestoinen huonosti palkattu työ heikentää työntekijän tulevaa ansiosidonnaista päivärahaa.
Kriisialuetuella pysyviä työpaikkoja
Valtiovalta on luvannut kriisialuetukea Oulun seudulle noin 5 miljoonaa euroa.
– Tämä raha pitää korvamerkitä pysyvien työpaikkojen synnyttämiseen ja yritystoiminnan käynnistämisen tukemiseen. Salosta pitää ottaa oppia, sillä iso osa sinne osoitetuista rahoista hupeni työvoimahallinnon oman byrokratian pyörittämiseen tai lyhytaikaiseen tempputyöllistämiseen, jossa rahat lähinnä katosivat tukirahoilla keplottelevien yritysten ja koulutusjärjestäjien taskuihin, muistuttaa Malinen.