Hyppää pääsisältöön

Pron Malinen: Tukea tarvitsevat nuoret jätetään heitteille

Tulevaisuus ei saa olla pelkkää pelikoneella notkumista. Etsivän nuorisotyön ja nuorisotakuun leikkaukset budjetin synkimpiä lukuja – eduskunnan korjattava esitystä. 

Pro Uutiset

Nuorten tarvitsemaan tukeen kohdistuvat leikkaukset ovat Pron puheenjohtajan mukaan valtion ensi vuoden talousarvioesityksen synkimpiä lukuja. Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan Suomen hallituksen tapa kohdella syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on kylmää, vastuutonta ja tulee Suomelle vielä kalliiksi. 

– Tukea tarvitsevat nuoret jätetään heitteille. Tästä vastuun kantavat hallituspuolueiden puheenjohtajat Juha Sipilä, Alexander Stubb ja Timo Soini. En olisi uskonut ennalta, että he sentään tätä tekisivät, Malinen toteaa pettyneenä.   

– Ennen vaaleja kaikki nimeltä mainitut sitoutuivat nuorisotakuun kehittämiseen. Sen romuttamisen rinnalla vedetään alas nyt myös etsivää nuorisotyötä. Luulisi herroja hävettävän.

Malinen ihmettelee, että juuri kun etsivä nuorisotyö on onnistuttu laajentamaan koko maahan, sen resursseja syödään pois.  

– Tämä on juuri sitä toimintaa, jolla tavoitetaan nuoret, jotka muuten uhkaavat jäädä sohvalle pelkän pelikoneen ääreen. Vuosittain sen kautta on tavoitettu noin 20 000 nuorta.

Eduskunta kaiken muuttaa voi

Malinen muistuttaa, että eduskunnalla on valta muuttaa hallituksen budjettiesitystä.

– Opposition edustajat eivät siihen yksin pysty, vaan tarvitsevat avukseen hallituspuolueiden edustajia, jotka tunnistavat vastuunsa Suomen tulevaisuudesta. Meidän on vedottava heihin, jotta tilanne vielä korjattaisiin.

– Jokainen syrjäytynyt nuori on inhimillinen tragedia. Samalla se on myös valtavaa suomalaisen potentiaalin hukkaamista, kun tämä maa ei saa käyttöönsä kaikkien omiensa työtä ja osaamista.

Edellinen hallitus panosti nuorisotakuuseen 60 miljoonaa euroa vuosittain, mutta nyt summa on tiputettu kolmelle vuodelle jakautuvaan 10 miljoonaan euroon. Nuorisotakuun kehittäminen on nimetty yhdeksi hallituksen ”kärkihankkeista”. Etsivän nuorisotyön rahoitusta leikataan kuudella miljoonalla, josta kahden luvataan palautuvan kärkihankkeiden rahoituksen kautta.  

Nuorisotakuun lupaus oli, että kaikille alle 25-vuotiaille, sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille kolme kuukautta työttömänä olleille, taataan koulutus- tai työpajapaikka, kuntoutusta tai työkokeilumahdollisuus. Näin estettäisiin nuorten syrjäytymistä ja huolehdittaisiin heidän pääsemisestään eteenpäin elämässä.