Nimi, ikä, asuinpaikka ja koulutus?
Juha Kinnunen, 58 vuotta, Jyväskylässä olen asunut melkein koko ikäni. Koulutukseltani olen ylioppilas ja tietotekniikan insinööri.
Luottamustehtävät ja tehtävät Prossa?
Merkittävin tällä hetkellä on edustajiston 1. varapuheenjohtajan tehtävä, koska siinä pääsee osallistumaan kaikkeen Pron hallituksen päätöksentekoon sekä oikeutettu myös Pron johtoryhmän ja valiokuntien kokousmateriaaleihin. Omalla työpaikallani olen ollut yli 10 vuotta luottamusmies sekä työsuojeluvaltuutettu. Olen myös toiminut yhdistyksen hallituksessa yli 20 vuotta, josta yli 10 vuotta puheenjohtajana.
Mikä olisi sinulle puheenjohtajana tärkein tehtävä, johon tarttuisit Prossa?
Koko ay-kentän tilannehan on nyt ennennäkemättömän vaikea, mutta ykkösasiaksi nostan laskevan jäsenmäärän kääntämisen kasvu-uralle. On todella harmillista, ettei ammattiliittojen merkitystä tiedosteta riittävän hyvin ja toisaalta liittojen toiminnasta on monella negatiivinen mielikuva. Puheenjohtaja voi viestillään kirkastaa, mitä me oikeasti teemme ja millainen työelämä olisi, jos meitä ei olisi. Julkisuuskuvaa pitää saada paremmaksi.
Minkälainen puheenjohtaja olisit?
Keskusteleva, yhteistyökykyinen ja -hakuinen, eli tiimipelaaja. Kuluvalla kaudella on Pron hallituksessa ollut hyvä henki ja kaikki ovat voineet avoimesti kertoa mielipiteensä asiaan kuin asiaan. Sama pitää tietysti olla myös Pron työntekijöidenkin kesken, uskon että näin varmaan onkin. Ammattiliiton työtehtävät ovat siinä mielessä hieman erikoisia, että niissä on mukana keskimääräistä enemmän tunnetta ja ”aatteen paloa” – oikein hyödynnettynä hyviä voimavaroja.
Minkälaisena näet Pron tulevaisuuden?
Erittäin haasteellisena, mutta toivoa ehdottomasti on. Lisää jäseniä ja tiiviimpää yhteistyötä koko oman keskusjärjestömme STTK:n ja koko ay-kentän kesken. Lähihistoriassa on tehty paljon hyvää ja oikeita asioita, mutta kaikkea on myös syytä tarkastella kriittisesti, olisiko jotain voitu tehdä toisin tai paremmin. Virheistä pitää osata oppia. Minulla on tapana kyseenalaistaa määrävälein kaikki, koska ”näin on aina tehty” -tyyppinen vastaus ei minulle kelpaa. Joskus pohdin, miten joku asia olisi, jos lähdettäisi puhtaalta pöydältä, siinä tulee monesti mieleen raikkaita ajatuksia.
Mikä on viestisi prolaisille?
Puhukaa liiton asioista työpaikoillanne, myös niille ”ei vielä jäsenille” sillä jäsenhankinta on meidän jokaisen tehtävä. Ja olkaa aktiivisia myös luottamustoimisten ja liiton hallinnon suuntaan. Antakaa palautetta, haastakaa, kyseenalaistakaa, jolloin saatte parhaan vastineen jäsenmaksullenne.
Mistä voin lukea lisää ajatuksistasi?
Facebook ”Anonyymit PRO AYHD:t” ryhmä, Viestipalvelu X: @JuhaKinnunen8