Hyppää pääsisältöön

Pron Rinne: Työnantajien kiristys ja viivyttely kaatamassa työmarkkinasovun

– Palkansaajapuolta on juoksutettu parin viikon ajan turhissa palavereissa, joissa työnantajapuolen ainoa taktiikka on ollut viivyttely, Rinne toteaa pettyneenä.

Pro Uutiset/Pron tiedote 19.3.

Työmarkkinaratkaisun synty näyttää olevan yhä kauempana. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on omilla vaatimuksillaan kaatamassa mahdollisuudet sopuun, katsoo puheenjohtaja Antti Rinne Ammattiliitto Prosta.

EK on yrittänyt kiristää maan hallitukselta päätöksiä elinkeinoelämän tukemiseksi ja on siksi viivytellyt neuvotteluja muiden työmarkkinaosapuolten kanssa.

Rinteen mukaan EK ajaa alas suunnitelmallisesti suomalaista sopimusyhteiskuntaa. Tahallinen viivyttely työmarkkinaneuvotteluissa ja hallituksen kiristäminen on jatkoa poliittiselle pelille, jota EK on toteuttanut viime vuosina irtisanoutumalla yksipuolisesti työnantajille vastenmielisistä sopimusvelvoitteista.

– Elinkeinoelämän edusmiesten tavoitteena on saneluyhteiskunta, joka toimii globaalien pörssiyritysten intressien mukaisesti suomalaisesta yhteiskunnasta välittämättä. Vuorineuvokset päättävät kaapin paikan, ja talutusnuorassa kulkevat niin palkansaajat kuin maan hallituskin.

– EK:n toiminta näyttää siltä, ettei työnantajapuolella oikeasti välitetä Suomen taloudellisesta tilanteesta ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyydestä, Rinne arvioi.

Aiemmin aiheesta:

19.3.2013 STTK:n hallitus: EK:n linja vaarantaa työmarkkinaratkaisun