Pron tutkimuksen mukaan viime vuonna parasta johtamista oli rakennusalalla, elintarvikealalla, suunnittelu- ja konsulttialalla sekä valtion sektorilla.
Pron vastaava tutkija Petri Palmu kertoo, että johtamismittausten kärjessä on jo vuosia ollut Maanmittauslaitos.
– Muita Pron jäsenten mielestä hyvin johdettuja organisaatioita vuonna 2022 olivat Alko, SRV, Valio, ELY-keskukset, aluehallintovirastot ja Lujatalo.
Vastaavasti heikommasta johtamisesta ovat eniten kärsineet Tampereen korkeakoulusäätiö, Silta, Ajovarma, Digita ja Manpower.
Palmu kertoo yritysten sijoittumisen vaihtelevan vuosittain.
– Johtamiskulttuuriin heijastuu myös organisaation taloudelliset suhdanteet, esimerkiksi lentoalojen vaikea tilanne näkyy myös tyytymättömyytenä työpaikan johtamiseen.
Vastaava tutkija muistuttaa, ettei paraskaan organisaatio pääse erinomaiselle tasolle.
Toukokuussa käynnistyvä Pron toukokuun työmarkkinatutkimus eli TMT tuottaa tuoreen vuoden 2023 mittauksen prolaisten organisaatioiden johtamiskulttuurista ja monista muista työhyvinvointiasioista.
Näin johtamiskulttuuria mitattiin
Pron työmarkkinatutkimus on tuottanut vuodesta 2009 lähtien kuvaa Pron jäsenten työpaikkojen johtamisen tasosta.
Pron jäsenten työtoimintaympäristöä on pyritty ymmärtämään vastuullisesti ja kokonaisvaltaisesti. Johtamiskulttuuri on yksittäisenä asiana kenties tärkein, koska se vaikuttaa esimerkiksi palkkausjärjestelmiin ja sairastamiseen. Johtaminen on suurinta vallankäyttöä organisaatiossa.
Pron tutkimus on kehittänyt mittaristoa johtamiseen. Mittari kuvaa varsin kokonaisvaltaisesti esimerkiksi päätöksentekoa, osaamisen kehittämistä, töiden organisointia, ennakointia, joustavuutta ja ekologista vastuullisuutta.