Hyppää pääsisältöön

Puolen vuoden pysähtyminen

paivi haanpaa
Maltatko pysähtyä jouluna ja olla hetken tekemättä mitään? Lue ProStoorista, mitä seurasi puolen vuoden pysähtymiskokeesta, jossa joutui pohtimaan myös lorvailun luvattomuutta.

Puolen vuoden pysähtyminen

Julkaistu 15.12.2021 klo 13:37
ProStoori
Kirjoittanut
Maija Kajanto
Kuvaaja Juho Haavisto
Maltatko pysähtyä jouluna ja olla hetken tekemättä mitään? Lue ProStoorista, mitä seurasi puolen vuoden pysähtymiskokeesta, jossa joutui pohtimaan myös lorvailun luvattomuutta.

Entä jos vain pitäisi puolen vuoden tauon töistä tehdäkseen ei-mitään? Onko sellaista lupa tehdä ja kuka sen luvan antaa?

– Minä haluaisin olla vuoden kotona tekemättä mitään, kulttuurialan sekatyöläinen Päivi Haanpää muistelee. 

Aamiaispöydässä miehelle ääneen lausuttu toive jäi raksuttamaan  takaraivoon. Haanpää oli työllistänyt itsensä omalla alallaan jo kaksikymmentä vuotta ja oppinut myös tunnistamaan, kun väsymys alkoi kasaantua.

– Isoin osa työstäni on sanataiteen opettamista aikuisille, lapsille, nuorille ja erityisryhmille. Lisäksi teen omia kirjailijan töitäni ja olen mukana projekteissa, järjestämässä kirjallisuustapahtumia, juontamassa ja tekemässä teatteriprojekteja. Työ on sälää ja silppua, pitemmässä vakituisessa työsuhteessa en ole ollut koskaan. Pidän työstäni tosi paljon, mutta kaipaan siitä myös palautumista.

Kun neljäkymmentä vuotta alkoi kolkutella ovella, Päivi Haanpää oli oppinut tunnistamaan vaaran merkit.

– En ole koskaan ollut uupumuksen takia sairaslomalla, koska asenne on aina ollut se, että kyllä minä selviän, ei tarvi auttaa, Päivi sanoo ja purskahtaa nauruun.

– Jälkikäteen olen sitten ihmetellyt, että miksi en hakenut apua ja tajunnut hidastaa jo aiemmin. Nykyään tunnistan väsymyksen jo ennakolta.

Mutta sinä syksynä jokin oli toisin: olo oli väsynyt jo valmiiksi. Tuli tarve jarruttaa.

Tarpeeton tarpeellisuusharha

Kun Haanpää alkoi harkita pidempää taukoa,  hän tarkasteli kalenteria, kulutustottumuksia ja säästötilin saldoa. Ja kohtasi siinä sivussa myös sisäisen kriitikkonsa.

– Jos olisin ollut vakituisessa työsuhteessa ja hakenut vuorotteluvapaata, silloin joku olisi kirjaimellisesti myöntänyt minulle luvan olla poissa töistä. Olisi sanottu, että tässä on paperi ja rahaakin, sinä et nyt voi tulla työpaikalle!

Freelancerina lupa taukoon piti myöntää itse itselle. Ja se oli yllättävän ison henkisen kynnyksen takana.

– Olen hyvässä työiässä oleva perusterve ihminen ja vielä sellaisella alalla, jossa kaikille ei riitä töitä. Onko silloin hirvittävän itsekästä sanoa, että haluan olla hetken tekemättä mitään?

Nämä ajatukset johtivat polulle, jota Päivi kutsuu nimellä tarpeellisuusharha.

– Siinä uskottelee itselleen, että on maailman tärkein ihminen ja jostain syystä koko maapallo lakkaa pyörimästä, jos en tee töitä.

Haanpää tiedosti myös, että oli erityisen vaikeaa ottaa työelämästä taukoa vain ollakseen kotona. Opintovapaakin olisi ollut helpompi perustella itselleen. Silloin olisi suorittanut jotakin: opintopisteitä ja tutkintoa.

Kritiikkiä ei kuitenkaan tullut juuri muualta kuin omista ajatuksista. Tuttavat kannustivat ja yhteistyökumppanit ymmärsivät. Työt oli mahdollista järjestää niin, että yhden syksyn ajan opetushommia ei ollut ja silti tekemistä oli tiedossa seuraavalle keväälle. Säästöjä oli riittävästi. Tasan vuoden ensimmäisen aamiaispöytäkeskustelun jälkeen Päivi Haanpää aloitti elokuussa ”viiden kuukauden viikonlopun”.

Kalenteri täynnä kahdesta merkinnästä

Ensimmäiset viikot menivät uutta tilannetta ihmetellessä.

– Se oli sellaista suurta hämmästystä ja kellumista. Elo-syyskuussa tammikuu tuntui tosi kaukaiselta.

Päivi käytti päivänsä niihin asioihin, joihin ei arjessa tuntunut olevan muuten aikaa. Hän kävi kirjastossa, kirjoitti päiväkirjaa kahviloissa, haahuili museoissa hiljaisina aamupäivinä, jolloin paikalla ei ollut muita. Kirjaston pikalainat ehti kerrankin lukea ja palauttaa ajallaan, suoratoistopalveluista saattoi katsella niitä sarjoja, joita oli halunnut nähdä, mutta ei ollut ehtinyt.

Erityisesti marraskuussa se iski tajuntaan: ei ollut pakko lähteä minnekään.

– Marraskuu ei ole lempikuukauteni. Ensimmäisen kerran tajusin, että voin olla niin rauhassa kuin mitä tämä vuodenaika vaatii. Otin rauhassa ja tein kaikenlaista pientä.

Päivi Haanpään mukaan viiden kuukauden tauko oli ennen kaikkea sisään hengittämistä.

– Kirjoittamisessa käytetään usein hengitysmetaforaa: lukeminen on sisäänhengitystä, kirjoittaminen uloshengitystä. Pidän opetustyöstä, mutta se on kuin uloshengittämistä, annan jatkuvasti jotakin muille. Sen vastapainoksi tarvitsee myös sisään hengittämistä.

Nyt tahti hidastui. Jos päivällä oli aikeissa käydä kirjastossa ja iltapäivällä laittaa ruokaa, koko päivä tuntui olevan täynnä, eikä muuta ohjelmaa enää tarvinnut.

– Opettelin tekemään asioita siksi, että huvitti. Se teki hyvää. Toinen asia, jonka taas muistin ja tajusin selvemmin, on taiteen merkitys. Itselleni taide on merkittävä keskustelukumppani ja voiman lähde. Sille pitää olla arjessa aikaa.

Pienet hyvät muutokset

Entäpä sitten lorvailuun käytetyn puolen vuoden jälkeen – oliko olo rauhallinen ja leijuva?

– Olisi ehkä vähän epäuskottavaa väittää, että kun viisi kuukautta hilluu kotona, on sen jälkeen täysin uudistunut ihminen, Päivi Haanpää naurahtaa.

– En kokenut suurta valaistumista ja tauon jälkeenkin olen ottanut hetkittäin liikaa töitä. Mutta kyllä arkeen jäi pieniä hyviä muutoksia.

Päivi Haanpää alkoi vähentää viikonloppuisin tehtäviä töitä. Myös sosiaalisen median käyttö väheni.

– Pitempi itselle varattu ajanjakso pistää kysymään, mitä minulle kuuluu. Jos vastaus ei miellytä, se voi olla kovakin paikka. Joutilaisuuteen kuuluu se ikävä asia, että pitää uskaltaa kohdata itsensä – ei ole jatkuvaa seuraavaa projektia, jonka taakse mennä piiloon.

Toisaalta voi myös huomata, että on kiva tyyppi ja hyvää seuraa itselleen.

– Omalla kohdallani tulin siihen tulokseen, että minulle kuuluu ihan hyvää. Tiedostin myös, että jotkut asiat omassa työelämässä eivät ole tasapainossa ja niille asioille yritän tehdä jotain.

Irtiotosta syntyi myös kirja. Pysähdyskoe – kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta (Art House, 2021) näki päivänvalon aika tarkkaan kaksi vuotta sen jälkeen, kun Päivi Haanpää jäi viettämään viiden kuukauden viikonloppuaan.

– On hienoa, että ihmiset osaavat tehdä radikaaleja elämänmuutoksia, erityisesti jos pohjalla on burnoutia tai muuta raskasta elämänvaihetta. Mutta voi myös kysyä, täytyykö aina räjäyttää kaikki aivan uusiksi? Jospa vain pitäisi pienen määrän vapaata ja yrittäisi löytää pieniä muutoksia, joilla mennä eteenpäin? Itse totesin, että asiani ovat ihan hyvin – teki hyvää huilata!