Pro Uutiset / Nina Tuomainen / Rautaruukin tiedote 26.11.2013
Teräkseen ja teräsrakentamiseen erikoistunut Ruukki on saanut lokakuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Peräseinäjoen tehtaan sulkemiselta vältyttiin, mutta 58 henkilöä irtisanotaan. Toimihenkilöitä irtisanotuista oli 12.
Tunnelmat tehtaalla olivat hyvin kaksijakoiset.
– Tehdasta ei suljeta eli pahimmalta vältyttiin, mutta ovat irtisanomiset silti kova paikka, kertoo Ruukin Peräseinäjoen toimihenkilöiden luottamusmies Kaija Soini.
Alun perin yt-neuvotteluiden piirissä oli koko tuotannon henkilöstö eli 95 työntekijää. Irtisanomiset toteutetaan pääosin kuluvan vuoden aikana.
Suuri osa Peräseinäjoen tuotannon henkilöstöstä on ollut lomautettuna kesälomista lähtien lyhyempiä ja pidempiä jaksoja. Tuotannon henkilöstön lomautuksia jatketaan erillisen suunnitelman perusteella, joka määräytyy markkinatilanteen mukaan. Osa irtisanottavista on eläkejärjestelyjen piirissä, kertoo työnantaja.
Neuvottelujen taustalla oli ylikapasiteetti ja heikentynyt markkinatilanne, kertoo työnantaja tiedotteessa. Tuotanto jatkuu edelleen supistettuna ja tehdas keskittyy isojen teräsristikoiden valmistamiseen rakennusteollisuudelle.
Yritys kertoo tukevansa irtisanottujen henkilöiden uudelleensijoittumista kaikin keinoin esimerkiksi työllistymisvalmennuksen avulla.
Ruukin Rakentamisen projektit -liiketoiminta-alue ilmoitti Kalajoen yksikön sulkemisesta lokakuussa. Lisäksi Ylivieskan yksikössä henkilöstöä on ollut lomautettuna heikon markkinatilanteen takia.
Yrityksestä aiemmin:
30.10.2013 ”Kaikki irtisanotaan” Ruukki lyö irtisanomislaput käteen Kalajoella
11.10.2013 Ruukin Peräseinäjoen tehdasta uhkaa jopa tuotannon lopettaminen
29.08.2013 Ruukki väläyttää Kalajoen yksikön sulkemista
10.10.2012 Rautaruukki aloittaa Sepänkylässä ja Kalajoella yt-neuvottelut