Hyppää pääsisältöön

Renesas Mobile irtisanoo 808 Suomesta

– Osaamista ei silti saa hukata Suomesta, toteaa puheenjohtaja Antti Rinne Prosta. Hän ehdottaa valtion ryhtymistä alalle.

Pro Uutiset/päivitetty klo 12.27

Japanilaisyhtiö Renesas Mobile irtisanoo kaikki 808 työntekijänsä Suomessa, kertoo Yle Uutiset tänään torstaina.

Mobiililaitteiden kehitysyksikkö Renesas Mobilen irtisanoo kaikki 808 työntekijäänsä Oulussa, Salossa, Helsingissä ja Tampereella.  Langattoman tietoliikenteen mikropiirejä kehittävässä Renesas Mobilessa on käyty yt-neuvotteluja maaliskuusta lähtien.

Renesas Mobile on Renesas Electronicsin täysin omistama tytäryhtiö, jolla on noin 2 000 työntekijää. Renesas Mobile perustettiin joulukuussa 2010, jolloin Renesasin oma mobile multimedia -yksikkö yhdistettiin entiseen Nokian langattomien modeemien yksikköön. Kaupassa noin 1 100 Nokian tuotekehityksen työntekijää siirtyi uuteen yritykseen. Heistä 650 työskenteli Suomessa.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne vaatii, että osaajille on löydyttävä töitä alalta.

– Suomen entisen lippulaivan rappio näkyy nyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Suomi ei silti saa menettää osaamista, jolle on maailmalla kysyntää, Rinne toteaa. 

Yhtiö ilmoitti torstaina, että Renesas Mobile Corporationin toiminta ajetaan alas tämän vuoden loppuun mennessä, ellei uutta ostajaa yllättäen löydy.

– Nyt on ensimmäistä kertaa mietittävä, voisiko valtio olla mukana alalla. Esimerkiksi valtion toimijat Teollisuussijoitus tai Solidium voisivat olla mukana yritystoiminnassa osaomistuksen kautta, Rinne ehdottaa.

Japanilainen emoyhtiö on etsinyt mobiiliyksikölle ostajaa.

Alan romahdus vienyt työpaikkoja

Suomen vientiluvut ovat notkahtaneet sen jälkeen kun Nokia lopetti matkapuhelintuotannon Suomessa.

– Vientialoilta kuten metsäteollisuudesta ja elektroniikkateillisuudesta on hävinnyt 160 000 työpaikkaa 2000-luvulla. Työpaikoista 65 000 on lopetettu vuoden 2008 jälkeen, puheenjohtaja Rinne muistuttaa.

 

Aiemmin aihepiiristä:

24.4.2013 Nokian entiset työntekijät marssivat ulos Espoossa ja Salossa