Hyppää pääsisältöön

Santen myy Tampereen lääketuotantonsa NextPharmalle

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Santen myy Tampereen lääketuotantonsa NextPharmalle ja lääkkeiden tuotanto jatkuu Tampereella. – Ilonkyyneliltäkään ei ole vältytty, luottamusmies kertoo.

Pro Uutiset / Lähde: Yle 25.1.2019

Silmälääkkeitä valmistava Santen Oy myy Tampereen lääketuotantonsa NextPharmalle, joka on suuri eurooppalainen lääkkeiden sopimuskehittäjä ja valmistaja. Lääkkeiden tuotanto jatkuu ja NextPharma toimii Tampereella elokuun alusta sopimusvalmistajana Santen Oy:lle.

Toimihenkilöiden luottamusmies Martta Turunen kertoo henkilöstön ottaneen tiedon myyntiuutisesta pääosin helpottuneena vastaan.

– Uutta kohti mennään pääosin varovaisin askelin. Santen Oy:ssä aistii pitkästä aikaa positiivisen ilmapiirin. Ilonkyyneliltäkään ei ole vältytty.

Osa henkilöstöstä siirtyy vanhoina työntekijöinä NextPharmalle

Henkilöstöstä siirtyy vanhoina työntekijöinä uuteen yritykseen 181 henkilöä ja loput noin 70 henkilöä jää Santen Oy:n palvelukseen.

– Toimihenkilöitä on tällä hetkellä yhteensä 70 henkilöä, joista arviolta puolet siirtyy NextPharmalle oletettavasti loppukesästä, kertoo luottamusmies.  

NexyPharmalle siirtyvät työskentelevät tuotannossa ja tuotannon tukitoimissa kuten laadunvalvonnassa, laadunvarmistuksessa, IT:ssä ja hallinnollisissa tehtävissä. Santen Oy:ssa jatkavat henkilöt työskentelevät myynnin ja markkinoinnin, tutkimuksen ja kehityksen, myyntilupien, laadunvarmistuksen, lääketurvan, henkilöstöhallinnon, IT:n ja yrityksen hallinnon tehtävissä.

Takana kuusi vuotta yt-neuvotteluja

Santen Oy:ssä on käyty kuuden vuoden aikana useat yhteistoimintaneuvottelut ja yhtiö päätti vuonna 2013, että lääkkeiden tuotanto Tampereella loppuu ja siirtyy Intiaan ja Kiinaan.

– Kuuden vuoden yt-prosessi on ollut erittäin raskas. Myyntipäätös on mieluisa verrattuna vaihtoehtoon jäädä työttömäksi. Pirkanmaalta ei kaikille tämän alan huippuosaajille olisi löytynyt töitä jatkossakaan ainakaan tilastojen valossa, luottamusmies kertoo.